Italiassa syyttäjät aikovat puhuttaa maan pääministeriä sekä kahta muuta ministeriä siitä, miten Italia on toiminut koronakriisin aikana.
Maan koronatoimia tutkivien syyttäjien on määrä kuulla pääministeri Giuseppe Contea, terveysministeri Roberto Speranzaa ja sisäministeri Luciana Lamorgesea, kertovat italialaismediat.
Corriere della Sera -lehden mukaan pääministeri Contea on määrä kuulla Roomassa perjantaina.
Tutkinnan aloittaneet syyttäjät ovat Pohjois-Italian Bergamosta. Kaupunki sijaitsee Lombardian alueella, joka oli yksi viruksen pahiten runtelemista alueista Italiassa.
Ministereiltä on ollut tarkoitus kysyä muun muassa siitä, miten maan epäonnistui määritellä erityiset kriisipesäkkeet, minkä vuoksi virus pääsi leviämään maassa.
Syyttäjät haluavat erityisesti selvittää, miksi Nembron ja Alzanon kuntien ympärillä olevaa aluetta ei valvottu tarkemmin helmikuussa. Paikalliset viranomaiset ja hallitus syyttelevät toisiaan edellä mainitusta epäonnistumisesta.
Lue myös: Italiassa epäillään, että maakunnat peukaloivat koronalukujaan – "Erityisesti Lombardiassa on tapahtunut merkillisiä asioita"
Italia oli ensimmäinen maa, jota korona kuritti Euroopassa. Hallitus asetti maan ensimmäisen niin sanotun punaisen alueen Codognon kunnan ympärille vain 24 tuntia sen jälkeen, kun lääkärit olivat havainneet ensimmäisen koronavirustapauksen.