Miksi haluamme hyvännäköisen kumppanin? Tutkimus selittää, mistä viehättävät kasvot voivat kertoa

Voiko nainen olla liian laitettu tai kaunis? Miehet vastaavat 0:40
Voiko nainen olla liian laitettu tai kaunis? Katso videolta miesten vastaukset.

Hyvännäköistä kumppania etsivää saatetaan moittia pinnalliseksi, mutta viehättävinä pidettyjen piirteiden perässä juoksemiselle voi olla myös evolutiivisesti järkevä syy: terve kumppani ja terveet jälkeläiset.

Kauneuden sanotaan olevan katsojan silmissä, mutta on olemassa tiettyjä kasvonpiirteitä, joita pidetään yleisesti ottaen kauniina. Viehättäviä ominaisuuksia ovat esimerkiksi symmetriset kasvot, suuret silmät ja hyvä iho. Mutta miksi?

Uusi tutkimus vahvistaa teoriaa, jonka mukaan syy piilee siinä, että kauniilla ja komeilla ihmisillä on paremmin toimiva immuunijärjestelmä. Hyvä vastustuskyky suojaa sairauksilta, ja immuniteetti kykenee periytymään myös mahdollisille jälkeläisille.

Tutkimuksesta uutisoivalle New Scientist -lehdelle puhunut tutkija Summer Mengelkoch Teksasin kristillisestä yliopistosta tiivistää, että viehättävä ulkomuoto voisi siis olla parinvalinnassa tärkeää, koska se kertoo potentiaalisen kumppanin geneettisistä ominaisuuksista.

Näin tutkimus tehtiin

Tutkimukseen osallistui noin 150 parikymppistä miestä ja naista, jotka poseerasivat kasvokuvissa naama peruslukemilla ja ilman meikkiä tai koruja. Kuvatuilta henkilöiltä kysyttiin heidän terveydestään, minkä lisäksi immuunijärjestelmän toimintaa selvitettiin verikokein.

Seuraavaksi tutkijat pyysivät lähes 500 nuorta aikuista arvioimaan kuvattujen henkilöiden kasvojen viehättävyyttä. Jokainen arvioija sai arvosteltavakseen 25 sattumanvaraisesti valittua kuvaa vastakkaisen sukupuolen edustajasta.

Tutkijat havaitsivat, että viehättävimmiksi arvioiduilla ihmisillä oli veressään enemmän fagosyyttejä, jotka ovat vieraita bakteereita syöviä soluja. Heidän verinäytteistään löytyi myös vähemmän neutrofiilejä, jotka nekin tuhoavat kehoa uhkaavia mikrobeja mutta myös hyödyllisiä soluja.

Havainto vihjaa, että hyvännäköisten ihmisten valkosolut ovat erityisen tehokkaita tuhoamaan nimenomaan taudinaiheuttajia.

Lisäksi tutkijat huomasivat mielenkiintoisen eron naisten ja miesten mieltymyksissä. Naiset kokivat komeimmiksi miehet, joiden veressä oli eniten luonnollisiksi tappajasoluiksi kutsuttuja valkosoluja. Miehillä yhteys oli päinvastainen.

Tappajasolut voivat auttaa torjumaan virusinfektioita ja syöpien kehittymistä. Naisten kohdalla tappajasolujen aktiivisuus on yhdistetty myös alempiin estrogeenitasoihin, mikä voi vaikuttaa kielteisesti hedelmällisyyteen.

Tutkimus ilmestyi arvostetussa Proceedings of the Royal Society B -julkaisussa.

Alla olevalla videolla täyteainehoitoihin aikoinaan hurahtanut Mikael ottaa kantaa viiteen väittämään esteettisistä hoidoista. Juttu jatkuu videon alla.

Viisi väittämää esteettisistä hoidoista: Ovatko ulkonäöstään huolta pitävät miehet miehekkäitä? 1:44
Katso video: Ovatko ulkonäöstään huolta pitävät miehet miehekkäitä?

Parinvalintaa ei kannata perustaa vain ulkonäköön

Kasvot voivat kertoa jotain ihmisen vastustuskyvystä, mutta parinvalinnassa toki painavat muutkin seikat, kuten henkilökemia ja yhteiset arvot.

Tutkija Mengelkoch muistuttaa brittijulkaisu Mail Onlinelle, että modernin lääketieteen ansiosta sairaudet eivät ole enää niin tappavia kuin aiemmin. Kumppania etsivä voikin luottavaisin mielin laskea ulkoisia standardejaan ja antaa mahdollisuuden myös vähemmän viehättäville ihmisille.

Aiemmin tutkijat ovat varoitelleet vetämästä liian pitkälle meneviä johtopäätöksiä hyvin toimivan immuunijärjestelmän ja viehättävinä pidettyjen kasvonpiirteiden välillä. Vaihtoehtoinen selitys on, että myös vastustuskykyyn vaikuttavat terveelliset elintavat näkyvät naamasta.

Lue myös:

    Uusimmat