Miksi F1-markkinoilla nähtiin pikaisia liikkeitä? Daniel Ricciardo kertoi oman versionsa

F1:n kuljettajamarkkinoille saatiin säpinää jo toukokuussa, kun Ferrari ja McLaren ilmoittivat omista liikkeistään. McLarenille siirtyvä Daniel Ricciardo kertoo nyt syyn sille, miksi hän teki oman ratkaisunsa varsin varhaisessa vaiheessa.

Ricciardon McLaren-sopimus tuli julki samana päivänä, kun Ferrari kertoi värvänneensä Carlos Sainzin brittitallista.

Sainz korvaa saksalaiskuskin Sebastian Vettelin, joka lähtee Ferrarilta kauden 2020 jälkeen.

Ricciardon mukaan Vettelin ja Ferrarin päätös oli olennaisessa osassa varhaisten liikkeiden takana.

– Se sai kaiken liikkeelle, Ricciardo sanoi F1:n omassa podcastissa.

– Sen jälkeen palaset lähtivät liikkumaan. Vaikka vaikutti siltä, että siirroille olisi ollut vielä hyvin aikaa, niin väitän, että ei sitä loppupeleissä ollut.

– Viivästysten myötä olisi pitänyt odottaa elokuulle tai syyskuulle, jotta olisimme tieneet, että missä kaikki menevät. Tuntui siltä, että se olisi ollut liian myöhäistä, jotta olisi saanut sen mitä halusi.

Ricciardo on myöntänyt, että hän kävi keskusteluja Ferrarin kanssa. Italialaistalli päätyi kuitenkin Sainziin, jonka myötä Ricciardo käänsi katseensa kohti McLarenia.

– Jos katsoo viime vuotta, mikä on paras vertailukohta tällä hetkellä – McLaren oli se talli, joka nosti eniten päätään. Mercedes voitti taas mestaruuden, mutta oli selvää, että McLaren teki suurimman harppauksen, Ricciardo perusteli valintaan, jatkaen:

– Ja toki, tulevaisuudesta puhuttaessa pitää ottaa huomioon heidän moottorivaihdos (Renaultin koneista Mercedekselle). Joka tapauksessa päätös oli vaikea. Varsinkin kun emme tiedä, mitä vuonna 2020 tapahtuu.

Lue myös:

    Uusimmat