Mikko Parikka jättää Salatut elämät 11 vuoden jälkeen! Kommentoi salaperäisesti tulevia suunnitelmiaan MTV Uutisille

Mikko Parikka jättää jäähyväiset Jirille 5:15
Mikko Parikka jätti jäähyväiset Salkkareille 11 vuoden jälkeen – miltä nyt tuntuu?

Mikko Parikan näyttelemän Jiri Viitamäki poistuu Salatut elämät -sarjasta viime hetkellä pieleen menneiden häiden jälkeen.

Yksi aikakausi tulee ensi viikolla päätökseensä, kun Mikko Parikka jättää jäähyväiset Salatut elämät -sarjalle. Parikan hahmo Jiri Viitamäki karistaa Pihlajakadun tomut jaloistaan, kun häät Tiia Elgin näyttelemän Eva Tammisen kanssa vesittyvät aivan viime metreillä.

Parikan osalta sarjan kuvaukset loppuivat kesäkuussa. Hän kertoi juuri viimeiset kohtaukset kuvattuaan MTV Uutisille, ettei ole vielä ehtinyt sisäistää sitä, että 11 vuoden työrupeama on ohi.

– Tunteiden kirjo on ilosta haikeuteen ja suruun. Pahinta tässä on jättää kaikki ihmiset taakse. Ja Jiri tietysti, Parikka sanoi silmin nähden liikuttuneena.

– Olen tosi onnellinen kaikesta, mitä olen saanut tämän sarjan myötä.

Parikka löysi Salkkareiden kuvauksista rinnalleen myös vaimonsa Sara Parikan, joka nähtiin vuosien ajan Peppi Puolakan roolissa. Myös Sara jätti Salkkarit jo aiemmin ja on keskittynyt luomaan uraa etenkin sosiaalisessa mediassa. Pariskunnalla on kolme pientä tytärtä, joista nuorin syntyi kevättalvella.

– On ihan parasta olla kolmen tytön isä. Meillä menee kaikki ihan sairaan hyvin. On ollut uskomattoman ihanaa aikaa, hän kertoo kolmilapsisen perheen arjesta.

Pariskunta on kertonut sosiaalisessa mediassa aktiivisesti myös rakennusprojektistaan. Perhe pääsi muuttamaan uuteen kotiinsa viime keväänä ennen kuopuksen syntymää, mutta Mikon mukaan työnsarkaa on riittänyt edelleen.

– Onhan siinä vielä pikkuvääntöä, mutta siinä vaiheessa, kun tämä tulee, on toivottavasti jo valmista, Parikka naurahtaa.

Millaisissa merkeissä Jiri poistuu sarjasta ja mitä Mikko Parikka aikoo seuraavaksi? Katso koko haastattelu yllä olevalta videolta! 

Salatut elämät arkisin kello 19.30 MTV3-kanavalla! Viikon jaksot katsottavissa jo ennakkoon C Moressa.

Lue myös:

    Uusimmat