Mikael Granlundin jymytemppu aiheutti hulabaloon – "Aikamoista"
Mikael Granlund oli keväällä 2011 aiheuttamassa Suomen miesten jääkiekkomaajoukkueessa melkoista hulabaloota.
Granlund pelasi tuolloin 19-vuotiaana huippulupauksena uransa ensimmäisissä miesten MM-kisoissa. Eikä sen aikainen nuori HIFK-hyökkääjä ollut Slovakian Bratislavassa alkuunkaan pelailemassa mitään selviytymishokia.
Granlund huokui ennakkoluulotonta pelirohkeutta ja ratkaisuhalua. Kaikki oli nuorelle taitoniekalle auki. Sitten välierissä Venäjää vastaan nähtiin tuohon kiekkomaailman aikaan harvinainen temppu.
Granlund otti kiekon maalin takana lapansa päälle ja kiepautti sen ilmassa Venäjän maalivahdin Konstantin Barulinin selän taakse. Ilmaveivi! Ja missä paikassa!
Kansa meni sekaisin. Granlund-mania pääsi valloilleen.
Kaksi päivää myöhemmin Leijonat päihitti Ruotsin loppuottelussa ja voitti historiansa toisen maailmanmestaruuden. Edellisestä oli kulunut 16 vuotta.
Tori kutsui yhtä jos toista. Sihijuomia poksauteltiin auki. Suomalaisten estotonta juhlimista ei pidätellyt mikään.
– Sanotaan, että kyllä siinä hulabaloota oli. Totta kai aika hieno saavutus, voitettiin pitkästä aikaa silloin maailmanmestaruus Bratislavassa, Granlund kertaa Tulosruudun viikon vieraana Antero Mertarannan haastattelussa.
– Totta kai henkilökohtaisesti kisat menivät hyvin. Hulabaloota oli myös sen jälkeen.
MM-turnauksen yhdeksään otteluun yhdeksän (2+7) tehopistettä naputellut Granlund muistaa hyvin olleensa "ihmisten huulilla".
– Hienoa aikaa oli. Totta kai siitä alkaa olla aika pitkä aika.
"Ei kokonaan unohdettu"
Granlund hymähtää vastatessaan kysymykseen siitä, miten usein hän yhä törmää legendaariseen ilmaveiviin.
– No ei sitä ihan kokonaan ole unohdettu, mutta vähentynyt on ainakin. Aikanaan se oli aikamoista. Sitä kuuli paljon enemmän.
Suoritus ikuistettiin postimerkkiinkin.
LUE MYÖS: Konsta Helenius jäi ulkopuolelle – näin Jukka Jalonen avasi Leijonien suunnitelmia MM-avauksen alla
Granlund on sittemmin voittanut toisenkin maailmanmestaruuden, kun hän juhli Leijonien kanssa Tampereella kotikisojen kultaa 2022.
Nyt huippuhyökkääjä on jälleen mukana, kun Leijonat jahtaa menestystä Tshekin MM-turneessa.
– Leijonapaita aina kiinnostaa ja nämä ovat aina hienoja mahdollisuuksia päästä kisoihin. On mahdollista aina voittaa jotakin, Granlund kiteyttää.
Alla on kausi NHL-jumbo San Jose Sharksissa joukkueen selkeästi parhaana pistemiehenä. 69 runkosarjaottelua toivat suomalaisen plakkariin 60 (12+48) pinnaa.
Siitä on oiva henkilökohtaisesti jatkaa. Ja jahdata sesongille joukkuetasolla huomattavasti riemukkaampaa päätöstä.
Mikael Granlund on pitkän Tulosruudun Viikon vieraana tänään torstaina MTV3-kanavalla kello 22.20 alkavassa lähetyksessä. Granlund käy läpi muun muassa NHL-kauttaan ja avaa ajatuksiaan Leijonien nykyisestä MM-kisajoukkueesta myös suhteessa koviin vastustajiin.
Uusimmat
-
09:31
Tässä pyörii kuusi kilometriä Oppenheimeria – Bio Rexissä päästiin menneen elokuvamaailman aikaan
-
09:26
Herra Ylppö istui autonsa takapenkille ja teki jalkatilasta yllättävän löydön: "Kappas"
-
09:17
MTV seuraa: 19-vuotias surmattiin Myyrmäessä – käräjäoikeudessa luetaan murhasyytteet
-
09:14
Kolari kuumensi tunteet: Tähtikuljettajat ajautuivat rajuun nyrkkitappeluun
-
09:10
Herpekseen löytymässä viimein parannuskeino?
-
09:05
Iranin hallitus: Presidentin kuolema ei vaikuta millään lailla maamme hallinnon työskentelyyn
-
09:02
Veroilmoittamisen viimeinen määräpäivä on huomenna
-
09:01
MM-kisoissa on nyt päällä erikoinen "naapuritilanne" ja se liittyy Leijoniin – sveitsiläisvalmentaja kajautteli suomeksi Prahassa
-
08:59
Avoimia työpaikkoja yli neljännes vähemmän kuin vuosi sitten
-
08:58
Jere tarjosi ihmisille yllättävää apuaan – päätyi erikoisiin tilanteisiin
-
08:53
Paskolammella käryää
-
08:51
Kannattajiaan kadottava Biden lähti Trumpin mutapainiin mukaan: "On suuri ihme, että Biden suostui tähän"
-
08:36
Hallitseva mestari laulukuoroon NBA:n pudotuspeleissä – 20 pisteen johto suli tappioon
-
08:17
Tässä on Iranin presidentin täysin tuhoutunut helikopteri
-
08:03
Suomalaisvarustamo niittää hyötyä sähköhybrideistä merillä
-
08:03
Leijonien NHL-lupaus raottaa mystistä tilannettaan – ystävystyi vahvasti Jesse Puljujärven kanssa
-
08:00
Golftähti venyi huimaan temppuun – ensimmäinen major-voitto ennätystuloksella
-
07:49
Iranin presidentin kuolemalla vaikutusta maailman kahteen isoon konfliktiin – asiantuntija avaa tilannetta MTV:lle
-
07:28
Saako toisen mökille ilmestyä yllättäen? Näin lähetät kutsumattomat vieraat kohteliaasti kotimatkalle
-
07:14
NHL:n suomalaishyökkääjä jakoi kovaa kritiikkiä itselleen – "Vaikea kausi"
-
Lataa lisää