Mikael Gabrielin mallityttöystävä pukeutui kohujenkkiräppäriksi: "Kun juhlien teemana on roska"

Mikael Gabrielin norjalaistyttöystävä Triana Iglesias pukeutui naamiaisia varten vankilatuomion saaneeksi kohuräppäriksi.

Räppäri Mikael Gabrielin mallina ja näyttelijänä töitä tekevä norjalaistyttöystävä Triana Iglesias räväytti Instagram-tilillään.

Iglesias oli pukeutunut naamiaisjuhlaa varten jenkkiräppäri Tekashi 6ix9ineksi. Suomessa viimekesänä sekä Weekend, että Blockfest -festivaaleilla esiintynyt räppäri on herättänyt paljon kohua.

Iglesias oli vetänyt päähänsä värikkään peruukkIin ja maalannut kasvoilleen räppärille tuttuja tatuointeja. Ylleen hän oli laittanut oranssit vaatteet vankilassa tuomiotaan odottavan 6ix9inen nykyistä elämäntilannetta myötäillen.

– Kun juhlien teemana on roska. Hän myönsi juuri syyllisyytensä syytteisiin, joten vankilan oranssia ylle. Sori 6ix9ine, Iglesias kirjoitti julkaisuun.

Nyt räppäriä syytetään muun muassa jengiyhteyksistä ja aseellisesta ryöstöstä. Viime viikolla 6ix9ine myönsä syyllisyytensä yhdeksään eri syytteeseen ja lupasi tekevänsä yhteistyötä poliisin kanssa. Tästä huolimatta Tekashi 6ix9ine saattaa yhä saada elinkautistuomion rikoksistaan.

Lue myös:

    Uusimmat