Mikä tahansa yritys tai yksityishenkilö voi halutessaan kaupitella sähköä, alalla voi olla epäluotettavia yrityksiä – tässä kohtaa hälytyskellojen pitäisi soida

Aurinkosähkön käyttö on kaksinkertaistunut Suomessa vuodesta 2016 lähtien 9:28
Aurinkosähkön käyttö on kaksinkertaistunut Suomessa vuodesta 2016 lähtien.

Sähkönmyyntiyhtiöiden tarjonta on nykypäivänä laaja ja mukaan mahtuu myös kuluttajan kannalta epäluotettavia yhtiöitä.

Sähkönmyyntiyhtiöiden luotettavuus on viime aikoina herättänyt julkisuudessa paljon keskustelua. Viime viikolla Kauppalehti uutisoi poliisin epäilevän esimerkiksi suomalaista Fi-Nergyä veropetoksista.

Sähkömyyntiyhtiötä valittaessa kannattaa huomioida samat lainalaisuudet kuin muussakin kaupankäynnissä, muistuttaa Energiaviraston johtaja Antti Paananen.

– Hälytyskellojen tulisi soida, mikäli hinta vaikuttaa liian edulliselta. Sopimuksia kannattaa kilpailuttaa, mutta poikkeuksellisen edullinen hinta muihin nähden ei ole yleensä hyvä merkki.

Helenin myynti- ja asiakaspalvelujohtaja Anu-Elina Hintsa myös muistuttaa, että netistä löytyy paljon arvosteluja, joita kannattaa lukea.

– Netissä on paljon avointa tietoa kuluttajien positiivisista ja negatiivisista kokemuksista eri sähköyhtiöistä, joihin kannattaa tutustua, Hintsa kertoo.

Suomessa on Energiaviraston mukaan yksityisille sähkönkuluttajille noin 70 sähkönmyyjää. Sähkömyynti ei edellytä toimilupaa, joten mikä tahansa yritys tai yksityishenkilö voi halutessaan ryhtyä sähkön myyjäksi. Mukaan mahtuu kuluttajan näkökulmasta myös epäluotettavia yrityksiä.

Kilpailu- ja kuluttajavirasto on saanut esimerkiksi edellä mainitusta Fi-Nergystä tänä vuonna yli 500 yhteydenottoa. Viime vuonna vastaava luku oli yli 900. Usein yhteydenotot liittyvät laskutukseen sekä puhelinmyyntiin. Asia selviää Energiaviraston tiedotteesta.

– Lähtökohtaisesti pitäisi pystyä luottamaan siihen, että kaikki sähkönmyyjät toimivat vastuullisesti. Tilanne ei kuitenkaan näin ole, kommentoi Vattenfallin kuluttajaliiketoiminnan johtaja Taija Sjöblom.

Samaa painottaa myös Hintsa.

– Oletuksena pitäisi olla, että asiakas voi luottaa energia-alalla toimiviin yhtiöihin.

Ennakkomaksut huono merkki

Uutta sähkösopimusta tehdessä tulee kiinnittää huomiota laskutukseen. Laskutuksen pitää aina perustua todelliseen kulutukseen, eikä sähköstä pidä näin maksaa etukäteen.

– Mikäli asiakasta laskutetaan ennen sähköntoimitusta, kielii se usein yhtiön käyttöpääoman pienestä määrästä. Näissä tapauksissa yhtiöt tarvitsevat asiakkailta rahaa sähkön hankkimiseen, Paananen kertoo.

Näissä tapauksissa Paanasen mukaan yhtiöillä voi olla vaikeuksia tarvittaessa palauttaa ennakkoon maksettuja laskuja, ainakaan erityisen nopeasti.

Samoilla linjoilla on myös Sjöblom.

– Laskuttamisen tulee aina tapahtua jälkikäteen oikean kulutuksen mukaan.

Paanasen mukaan ennakkolaskutuksen poistamiseksi tehdään nyt töitä. Asia on ministeriössä mietinnössä ja kuluttajavirastossa pohditaan aloitteen tekemistä ennakkolaskutuksen kieltämiseksi.

Sopimusten kanssa tulee olla tarkka

Sopimusta tehdessä tulee olla erityisen tarkka ja sopimusehdot pitää saada selkeästi näkyville. Sjöblomin mukaan on myös ehdottoman tärkeää kiinnittää huomiota sopimuksen pituuteen.

– Usein lyhyiden muutaman kuukauden määräaikaisten sopimuksien sopimusehdoissa sanotaan, että hinta nousee automaattisesti muutaman kuukauden jälkeen, Sjöblom kertoo.

Samasta asiasta muistuttaa myös Energiaviraston Paananen. Hänen mukaan asiakkaan kynnys vaihtaa sähköyhtiöitä voi olla sen verran korkea, että uutta sähkösopimusta ei lähdetä etsimään, vaikka hinta nousisikin sopimusehtojen muuttuessa.

Tarvittaessa kuluttajan pitää myös saada ratkaisuja ongelmiin asiakaspalvelusta.

– On tärkeää, että sähkönmyyjällä on selkeät yhteystiedot, johon asiakas voi tarvittaessa olla yhteydessä, Sjöblom kommentoi.

Ruotsin mallista ratkaisu Suomeen?

Sjöblomin mukaan sähkönmyyntiin tulisi tehdä muutoksia, sillä sähkö on välttämättömyyshyödyke, jota kaikki tarvitsevat.

Sjöblomin ehdottaakin, että mallia voitaisiin ottaa Ruotsissa jo käyttöön otetusta luotettavan sähkömyyjän merkistä. Merkki myönnetään yhtiöille, joiden katsotaan toimivan luotettavasti.

– Kuluttajalle merkintä kertoisi, että sähkönmyyjä on sitoutunut toimimaan vastuullisesti, jolloin sopimuksen voisi solmia ilman pelkoa yllätyksistä, Sjöblom sanoo.

Myös Helenin Hintsa antaa vihreää valoa Ruotsin mallille.

– Tällainen merkki toisi asiakkaille varmuutta ja läpinäkyvyyttä.

Merkin myöntäjäksi soveltuisi kuitenkin ainoastaan jokin taho, jonka kaikki osapuolet hyväksyvät.

– Tässä tulee kuitenkin muistaa, että esimerkiksi viranomaisen antaessa merkin, tulisi toiminnan perustua objektiivisuuteen. Pitäisi puolueettomasti miettiä, missä vaiheessa leiman voi saada, missä vaiheessa menettää ja missä kohtaa sen mahdollisesti voisi saada uudestaan, Paananen muistuttaa.

Lue myös:

    Uusimmat