Muuttiko sähköyhtiö sopimustasi kesken kaiken tai saitko painostavan myyntipuhelun? – Näistä yhtiöistä eniten valituksia viranomaiselle

Korkea sähkön hinta ajaa myös sähköyhtiöitä  ahdinkoon – mihin se voi johtaa? 4:11
Korkea sähkön hinta ajaa myös sähköyhtiöitä ahdinkoon – mihin se voi johtaa?

Osa kotimaisista sähköyhtiöistä toimii arveluttavalla tavalla sähkösopimusten kanssa, kertoo viranomainen.

Asia näkyy Kilpailu- ja kuluttajaviraston (KKV) kuluttaja-asiamiehen Katri Väänäsen mukaan esimerkiksi siinä, että sähköyhtiöitä koskevissa valitusmäärissä on ollut huomattavaa nousua sitten vuoden 2016.

Vuonna 2020 KKV vastaanotti lähes 900 valitusta enemmän kuin vuonna 2016 ja yhteydenottojen määrä on sen jälkeen pysynyt lähes samalla tasolla.

– Kaksi niin sanottua häirikköyritystä ovat työllistäneet todella paljon viime vuosina. Asioita on käsitelty markkinaoikeudessa asti.

Kyseessä olleet sähköyhtiöt olivat Fi-Nergy Voima ja 365 Hankinta. Ne lopettivat toimintansa viime vuonna, kertoo KKV:n johtava asiantuntija Mikko Saastamoinen.

Markkinaoikeus on erityistuomioistuin, joka käsittelee kilpailu- ja valvonta-asioita, hankinta-asioita, teollis- ja tekijänoikeudellisia asioita sekä markkinanoikeudellisia asioita.

Määräaikaisten sopimusten muuttaminen ja aggressiivinen puhelinmarkkinointi

Väänäsen mukaan nähtävissä on, että jotkin sähköyhtiöt ovat muuttaneet määräaikaisten sopimusten ehtoja lainvastaisesti. Kumpikaan osapuoli ei saa tehdä muutoksia määräaikaisiin sopimuksiin kesken sopimuskauden.

– Esimerkiksi poistamalla hintakattoja. Jonkin verran harjoitetaan myös aggressiivista puhelinmarkkinointia, Väänänen sanoo.

Aggressiivisessa puhelinmarkkinoinnissa toistuu piirre, jossa myyjä kertoo uudesta ”tarjouksesta”, joka ei todellisuudessa olekaan tarjous, vaan uusi sopimusvahvistus, Väänänen kertoo.

Asiakas ei siis missään vaiheessa puhelun aikana saa tietää, että tarjous onkin itse asiassa sopimusvahvistus.

– Tämä on asia, johon saadaan toivottavasti muutos. Ensi vuoden alussa tulee voimaan laki, joka edellyttää, että kuluttaja vahvistaa jälkikäteen kirjallisesti puhelinmyynnillä tehdyn sopimuksen.

Kuluttajalle voidaan myydä puhelimessa myös uusi sähkösopimus, vaikka hänellä olisikin jo voimassa oleva kahden vuoden määräaikaissopimus, Väänänen sanoo.  

Myös sähköyhtiöiden veloittamat ylisuuret ennakkomaksut ovat aiheuttaneet ongelmia siinä määrin, että KKV teki asiasta aloitteen ennakkomaksujen kieltämisestä.

– Asia on edennyt nyt niin, että siitä on tehty lakiehdotus, joka näyttäisi menevän nyt loppuvuodesta eduskunnan käsittelyyn. Jos tämä lainmuutos toteutuu, niin silloin sähköyhtiöiden laskutus kuluttajilta perustuu vain todelliseen ja mitattuun sähkönkulutukseen.

Näistä yhtiöistä on tehty eniten valituksia

KKV listasi viisi sähköyhtiötä, joista on tullut eniten valituksia tämän vuoden aikana.

Oomi

KKV kertoo, että valitukset Oomista ovat liittyneet erityisesti hintakattosopimusten päättämiseen.

Oomi koostuu Vantaan Energiasta, Lahti Energiasta, Pori Energiasta, Oulun Seudun Sähköstä sekä Oulun Sähkönmyynti Oy:sta ja sen osakkaista Oulun Energiasta, Tornion Energiasta, Haukiputaan sähköosuuskunnasta, Raahen Energiasta, Rantakairan Sähköstä ja Tenergiasta.

Oomilla on 400 000 asiakasta.

Kotimaan Energia ja Switch Nordic Green Finland

Yhteydenotot Kotimaan Energiasta ja Switch Nordic Green AB Filial Finlandista ovat koskeneet nimenomaan puhelinmarkkinointia.

Kotimaan Energia on osa Fortum Consumer Solutions -divisioonaa ja Nordic Green Energy puolestaan Pohjoismaiden suurinta Elmera Group -energiakonsernia.

Nordic Green Energy Finland toimittaa sähköä Suomessa noin 80 000 kuluttajalle. Lisäksi sillä on noin 20 000 yritystä ja lähes 200 julkisen sektorin asiakasta.

Väre

Väreestä KKV:lle on valitettu niin kutsutuista datahub-maksuista. 

Yle uutisoi tammikuussa, että Väre lähetti asiakkailleen kirjeen, jossa se ilmoitti, että se alkaa veloittaa jatkuvaa käyttöpaikkakohtaista kuukausimaksua. Veloitusukaasilla yhtiö vetosi sähköyhtiöiden datahubiksi kutsuttuun tietojenvaihtojärjestelmään. Lisäksi yhtiö peri datahubin alkamiseen liittyen erillisen maksun.

Väreen takana ovat Savon Voima, Kuopion Energia, Jyväskylän Energia ja Lappeenrannan Energia.

Lumo Energia

Kilpailu- ja kuluttajavirasto kertoo, että yhteydenotot Lumo Energiaa koskien liittyvät ehtomuutoksiin sähkönmyyntisopimusten siirron yhteydessä, hinnan ja sopimuksen keston määräytymiseen sekä asiakaspalveluun.

Lumo Energia ilmoitti eilen, että se lopettaa toimintansa Suomessa.

Yhtiön toimitusjohtaja Otto Savasti sanoo, että päätös toiminnan lopettamisesta johtuu nykyisestä markkinatilanteesta. Vuonna 2015 perustettu yhtiö on toiminut myös Ruotsissa ja toiminta siellä on jo myyty uudelle toimijalle.

Yhtiöllä on lähes 70 000 asiakasta Suomessa.

Voiko sähkön hinta nousta jopa 10-kertaiseksi ensi talvella, ja mistä se johtuu? Asiantuntija vastaa 4:02
Voiko sähkön hinta nousta jopa 10-kertaiseksi ensi talvella, ja mistä se johtuu? Asiantuntija vastaa

Lue myös:

    Uusimmat