Mika odotti jo kuolemaa sairauksien runneltua hänet "rollaattorikuntoon" – nyt hän kävelee Kilpisjärveltä Keravalle nauttien joka askeleesta

Urakka olisi melkoinen kenelle tahansa, mutta varsinkin Lembergille, joka vielä muutama vuosi sitten valmistautui omaan kuolemaansa. Hänen kroppansa oli pettänyt useiden eri saurauksien iskettyä päällekkäin.

Lemberg kertoo MTV Uutisille, että hänellä on ollut diabetes jo 37 vuotta ja hänen sydämensä operoitiin kymmenisen vuotta sitten.

– Sitten oli sydämen vajaatoimintaa, tuli paha verenpainatauti, uniapnea, kolesterolit ja minulle alkoi syntyä hermoratavauriota. Viime talvena todettiin sitten vielä munuaisten vajaatoiminta, Lemberg luettelee.

Lembergin mukaan kymmenisen vuotta sitten hänelle ei ollut luvassa paljoakaan elinaikaa.

– Ei minun pitäisi olla enää missään. Minulla on sukurasite: isäni kuoli minun ikäisenä ja kaikilla samoilla sairauksilla tässä ollaan menty. Minulla oli olettamus, että minun aikani olisi ollut jo viisi vuotta sitten. Kolmen vuoden ajan kävelin jo rollaattorin kanssa.

"Sukkiakaan ei saanut enää jalkaan"

Lemberg kuvailee olleensa aiemmin työnarkomaani. Kova ja kuluttava elämäntapa johti osaltaan siihen, että Lembergin kroppa käytännössä hajosi hänen ollessaan 42-vuotias. Lembergin mukaan keho ei ottanut enää käskyjä vastaan.

– En saanut sukkia enkä kenkiä jalkaan, en pystynyt istumaan enkä tekemään mitään. Viisi vuotta sitten en pystynyt edes kuvittelemaan, että pystyisin kävelemään. Minulla oli kädetkin sellaiset, että kun otin mikrosta lautasen, niin se tippui lattialle.

Jotain kuitenkin tapahtui ja Lemberg alkoi saada toimintakykyään takaisin puolitoista vuotta sitten. Lemberg alkoi liikkua, kun keho sen vain salli.

– Sitten tein tässä alkuvuodesta päätöksen, että nyt lähden sitten kävelemään. Ajattelin, että palkitsen tällä tavalla itseni, ystäväni ja lääkärini jotka ovat olleet tukenani kymmenen vuotta.

Oma tahto merkittävässä osassa

Vaikka täsmällistä syytä Lembergin tilan parantumiseen ei tiedetä, niin hän itse korostaa pitkäjänteisyyden ja oman tahdon merkitystä toipumisessa.

– Kaikki ottaa oman aikansa. Tässä ollaan sellaisten asioiden kanssa tekemisissä, että neljä vuottakin on lyhyt aika. Minulla oma tahto oli aikalailla nollissa vajaa kymmenen vuotta sitten. Odottelin tavallaan omaa kuolemaani. Mutta jotenkin sain niitä jyviä, että aloin tietoisesti muuttaa elämäntapojani.

Lemberg kertoo, että sairauksistaan, omasta kehostaan ja elämästään pitää saada itselleen syvällinen tietämys ja ymmärrys. Tärkeintä on, että ei luovuta, vaikka olisi vaikeaa:   

– Siinä tulee niitä ratkaisun paikkoja, että luovuttaako elämän vai haluaako mennä eteenpäin. Minulla on ollut hirveän kova halu viimeiset viisi vuotta mennä eteenpäin.

Lemberg kertoo joutuneensa sairauksien myötä muuttamaan oman identiteettinsä täysin uudestaan.

– Ei tässä muuten kävelemässä oltaisi. Iloitsen tänä päivänä aika pienistä asioista. Kyllä minä hyvin askeettisista asioista ammennan loppuelämäni.

Kepein jaloin eteenpäin!

Lembergillä on nyt siis 1500 kilometriä kuljettavanaan matkalla kohti Keravaa.

– Menen tässä aika kepein jaloin. Luulin, että kovissa tunturinousuissa kuolema sitten tulisi, mutta ei. Minä tulen kevyesti kuin keijukainen tällä hetkellä.

Hän toteaa iloitsevansa jokaisesta ottamastaan askeleesta ja jokaisesta päivästä.

Lemberg kertoo, että hän aikoo päästä perille määränpäähänsä omalla rauhallisella tahdillaan:

– Tulen täältä kyllä, ellei jalkoja lyödä poikki. Minulla on tavoitteena olla perillä loka-marraskuussa. Joudun varmaan pitämään pitempiä huoltotaukoja kropalle kuin terveet ihmiset.

Kaikki tarvittava mukana kärryissä

Kaikki matkalla tarvittava kulkee mukana Lembergin mukana kuljettamassa kärryssä. Yksi kolmasosa tavaroiden painosta tulee lääkkeistä ja sairauksien hoitoon tarvittavista apuvälineistä. Mukana kulkee muun muassa uniapnealaite. Mukana on myös teltta yöpymisiä varten.

– Teltassa varmaan menee 100 yötä ja 50 yötä lakanoiden välissä, Lemberg arvelee.

"Ihmiset ja auttava käsi ovat lähellä"

Lemberg kertoo saaneensa sosiaalisen median eri kanavien kautta valtavasti kannustusta.

– Yhden yön aikana oli tullut kolmisen tuhatta tykkäystä. Siellä tulee sydämiä ja peukkuja.

Lembergin mielestä alkuun moinen laaja tsemppaus aivan vierailtakin ihmisiltä tuntui jopa pelottavalta. Hän on kuitenkin kiitollinen siitä, että monet ihmiset ja tahot ovat halunneet lähteä tukemaan häntä kävelyurakassa, vaikka hän ei ole edes tukea pyytänyt.

– Kaikki ovat vilpittömästi lähteneet taakseni ja olen todella iloinen, kun aika syvissä vesissä tässä on kymmenen vuoden aikana ryvetty. Olen huomannut tässä kahden kuukauden aikana, että ihmiset ovat kuitenkin niin lähellä ja auttava käsi on aivan vieressä.

Lemberg kertoo, että hänen tunteensa ovat olleet pinnassa ihmisten tarjotessa apuaan:

– Vaikka luullaan että auttavaa kättä ei Suomesta löydy, mutta perkule kyllä löytyy, Lemberg kiteyttää.

Voit seurata Lembergin matkan etenemistä Facebookista tai Instagramista Lembergin "Koko matka" -tilin kautta.