Mika Häkkinen tarunhohtoisista taisteluista Michael Schumacheria vastaan: "Suutuin hänelle usein"

F1-legenda Mika Häkkinen muistelee Sport Bild-lehden haastattelussa parinkymmenen vuoden takaisia mestaruuskamppailujaan Michael Schumacheria vastaan. Niissä on hänen mukaansa yhteisiä piirteitä Lewis Hamiltonin ja Sebastian Vettelin taistelun kanssa.

MAINOS

Poikkeuksellinen F1-kesä C Morella

F1-sarjassa on ennennäkemättömän vilkas kesä. Juhannusviikonlopusta alkaa kuuden viikon jakso, jonka aikana ajetaan peräti viisi kilpailua.

Seuraavaksi kisataan Ranskan Paul Ricardilla 24. kesäkuuta. Kaikki F1-kauden ajojaksot suorina C Morella. 

C Moren sivulle pääset tästä

Formula ykkösissä Häkkinen ja Schumacher aloittivat 1991. Mutta toisensa he olivat kohdanneet radalla jo 1980-luvun alussa.

– Meillä on pitkä yhteinen historia. Ajoimme toisiamme vastaan kartingissa jo 14-vuotiaina ja hauska taistelumme alkoi siitä, Häkkinen muistelee Sport Bildille.

 Häkkisen mukaan Schumacher vihasi häviämistä valtavasti. Periksi antamattomuus oli saksalaislegendan tärkein ominaisuus.

– Saksan Formula 3-sarjassa voitin hänet sarjan vierailevana kilpailijana muutaman kerran. Hän ei pitänyt siitä. Joka tapauksessa meillä oli hienoja kamppailuja. Hän oli aika kova vastustaja, joka ei koskaan jättänyt tilaa ja puolusti sijoitustaan äärimmäisen kovaa. On niin paljon eri asioita, joista häntä arvostan. Merkittävin, ettei hän koskaan antanut periksi. Periksi antaminen ei lukeutunut hänen sanastoonsa. Toivon sen auttavan häntä myös hänen nykyisessä tilanteessaan, toteaa Häkkinen viitaten myös Schumacherin karmeaan hiihto-onnettomuuteen, jossa tämä sai 2013 vakavan päävamman.

Häkkinen ja Schumacher taistelivat mestaruudesta 1998, 1999 ja 2000. Suuttuiko Häkkinen joskus Schumacherille?

– Joskus? Usein! Esimerkiksi Spassa 2000 hän pakotti minut 300 kilometrin tuntinopeudella nurmikolle. Silloin kehotin häntä käyttämään maalaisjärkeä, koska sellaisissa nopeuksissa on kyse elämästä ja kuolemasta. Hän vain käänsi päätään ja katsoi minua kysyvästi. Hänelle se oli vain kilvanajoa. Se teki hänestä parhaan, Häkkinen vastasi.

Parisenkymmentä vuotta myöhemmin mestaruudesta taistelevat Lewis Hamilton ja Sebastian Vettel. Hamilton ajaa Häkkisen tavoin hopeisella Mercedeksellä ja Vettel Schumacherin tavoin punaisella Ferrarilla, mutta muitakin tuttuja piirteitä tulee Häkkiselle mieleen.

– Havaitsen kyllä yhtäläisyyksiä. Siinä taistelussa intensiteetti on korkealla, kuten Bakussa 2017. Molemmat ovat laadukkaita ajajia, mutta eri tavalla. Arvostan Lewisiä suuresti, että hän on voittanut kolme mestaruutta neljän vuoden aikana. Kun itse hävisin mestaruustaiston 2000, en kyennyt löytämään enää energiaa. Vettelillä oli viime vuonna uskomattoman huonoa onnea. Hänelle on tärkeää, ettei hän anna periksi, ja että hän kykenee pysymään Ferrarin kaltaisessa tiimissä rauhallisena.

Mestarisuosikistaan Häkkinen antaa vihjauksen.

– Vaikea sanoa. Molemmat ajavat todella korkealla tasolla. Ehkä voisimme palata omiin vuosiini. Hopeinen auto voitti ensin ja punainen sen jälkeen…

Häkkinen voitti maailmanmestaruuden McLaren-Mercedes -autolla 1998 ja 1999. Schumacher veti Ferrarilla 2000 viimein pidemmän korren, mistä alkoi hänen toinen valtakautensa vuosien 1994-95

Benettonilla voittamiensa mestaruuksiensa jälkeen. Schumacher voittikin Ferrarilla 2000-04 peräti kuusi mestaruutta putkeen.



Lue myös:

    Uusimmat