Kaksi F1-legendaa ylitse muiden – Lewis Hamiltonin sivuuttanut ex-kuski herkistyy puheen kääntyessä Michael Schumacheriin
Useita moninkertaisia maailmanmestareita F1-urallaan nähnyt Giancarlo Fisichella nostaa kaksi kuskia huomattavasti muiden yläpuolelle.
Fisichella ajoi F1-sarjassa vuodet 1996–2009 ja voitti kaikkiaan kolme osakilpailua. Urallaan kohtaamiaan kovimpia kuskeja hänen ei tarvitse kauaa miettiä.
– Michael Schumacher ja Fernando Alonso ovat päätä ja hartioita muiden yläpuolella, muun muassa Schumacherin MM-titteliennätystä sivunneen Lewis Hamiltonin sivuuttava Fisichella sanoo Corriere dello Sportin haastattelussa.
– Fernando on melkein 42-vuotias ja elää toista nuoruuttaan Aston Martinilla. Auto on hyvä, mutta hän laittaa siihen kaikki ajatuksensa ja intohimonsa, Fisichella kehuu.
Italialaiskuskille ei ole jäänyt hampaankoloon ajoista, jolloin hän jäi managerinsa Flavio Briatoren arvojärjestyksessä selvästi Alonson varjoon, kun kolmikko toimi yhtä aikaa Renault’lla vuosina 2005 ja 2006, jolloin Alonso voitti kaksi mestaruuttaan.
– Silti hän rakasti minua. Aina on ”ykköskuski” ja ”kakkoskuski”, mutta se oli hyväksyttävää Renault’lla. Tulin myös aina toimeen Alonson kanssa. Pelasimme aina yhdessä korttia Briatoren kanssa kaksi tuntia ennen kisaa, Fisichella sanoo.
Fisichella sai tutustua myös molempiin Schumacherin veljeksiin, joista suhde Ralf Schumacherin kanssa muuttui vaikean alun jälkeen merkittävästi.
– Hän piti itseään parempana siitä huolimatta, että voitin hänet koko ajan. Argentiinassa hän oli toinen ja minä kolmas. Osuimme yhteen, ja kisan jälkeen hän vitsaili: ”No, tarjoan sinulle pizzan”. Siitä kaikki muuttui paremmaksi hänen kanssaan.
– Henkilöinä ja kuskeina he (Schumacherit) olivat todella erilaisia keskenään. Meillä oli erinomaiset välit Schumin kanssa. Molemmilla oli jalkapallo intohimona. Vietimme yhdessä aikaa radalla, illallisilla ja karaokessa, hän muistelee aikaansa Michael Schumacherin kanssa.
– Sääli, että kaikki päättyi niin kuin tiedämme. Kohtalo on joskus kovaa, ja mietin myös sitä, mitä Alessandro Zanardille tapahtui, Fisichella viittaa useampia vakavia onnettomuuksi läpikäyneeseen italialaiskuskiin.
Uusimmat
-
00:56
Celine Dionin ja Lady Gagan duetto jäi haaveeksi
-
00:47
Olympiatuli syttyi kuumailmapalloon Pariisin kaatosateessa – vakavasti sairas Celine Dion huipensi avajaiset
-
00:24
Olympiatulen sytyttäjät paljastuivat! Nolo moka väritti avajaisten huipennusta
-
00:01
Kysely: Lähes puolet suomalaisista pitää oman kunnan terveyspalveluja riittämättöminä
-
23:59
YK: Yli 180 000 palestiinalaista on joutunut pakenemaan taisteluja Etelä-Gazassa muutaman viime päivän aikana
-
23:23
Savonlinnan oopperajuhlissa helteet tuovat oman haasteensa Olavinlinnassa esiintymiseen – Torikka: Happi loppuu
-
23:01
Suomalainen startup-yritys muokkaa sinilevästä aurinkorasvan raaka-ainetta
-
22:12
Raju kulissifarssi julki kesken Pariisin seremonian – "Tämä on häpeällistä"
-
22:01
Kim Kardashian julkaisi näyttäviä otoksia Italiasta: "Seksipommi on astunut villaan"
-
21:58
"Pystyi hädin tuskin kävelemään" – nainen syötti koiransa hengiltä Uudessa-Seelannissa
-
21:55
Räväkät otteet Seinellä! Katso kuvat Suomen olympiajoukkueen avajaisriemusta
-
21:54
Trump vakuutti Netanjahulle voivansa järjestää asiat Lähi-Idässä, jos hänestä tulee presidentti
-
21:06
Muistatko Alexian? Uh La La La -hitti villitsee edelleen
-
21:05
Suomen keihästoivolta onnistunut veto olympialaisten kynnyksellä: "Tehoja oli"
-
21:03
Kerava pystytti omat asuntomessut peruutettujen tilalle - yli puolet uudesta kaupunginosasta viheraluetta
-
20:30
MTV seuraa: Pariisin olympialaisten avajaisissa esiintyi suomalainen viulisti
-
20:01
Huumeita, strippareita ja alkoholia – tosi-tv-tähti Scott Disick muistelee rankkoja aikojaan
-
19:41
Kaksi lasta löydettiin elottomana vedestä Vantaan Kuusijärveltä
-
19:31
Patrik Laineesta ilouutinen
-
19:20
Kolme ämpäriä joka päivä poimiva Prania ja Mari odottavat sukulaisiaan marjanpoimintaan Suomeen: "Ei heitä päästetä – on ikävä!"
-
Lataa lisää