Mikä aiheuttaa hilsettä, entä miten siitä pääsee eroon? Näin erotat eri hilsetyypit toisistaan: "Tavallisimmat aiheuttajat ovat..."

Hilseitä on erilaisia – erotatko hilsetyypit toisistaan? 0:39
Hilseitä on erilaisia – erotatko hilsetyypit toisistaan?

Mistä hilse johtuu?  Entä miten hilseestä pääsee eroon – saako sitä rapsuttaa esimerkiksi kynnellä? Selvitimme, miten erilaiset hilseet erottaa toisistaan.

Kuiva hilse on nimensä mukaisesti kuivaa, rasvainen hilse taas kellertävää ja tahmeamman oloista. Mutta mistä tiedän, mistä hilse johtuu?  Entä miten hilseestä pääsee eroon? Kysyimme asiantuntijalta vinkit hilseilevän ihon ja päänahan hoitoon!

Hiuspohjan lisäksi myös muu iho voi hilseillä

Aivan aluksi: mitä hilse edes on? Vain kuolleita ihosoluja, joita irtoaa normaalia isompina laattoina. Hilse alkaa varista, kun iho on kuivunut tai tulehtunut. 

– Hilse voi liittyä ihon kuivuuteen, kuten atooppiseen ihottumaan, tai rasvoittuvaan hiuspohjaan tai ihoon, kuten seborroisessa eli tali-ihottumassa. Myös psoriasiksessa nähdään hilsehdintää, kuvailee ihotautien erikoislääkäri Carl Kyrklund Ihosairaalasta.

Hilse tuo monille mieleen hiuspohjan, mutta muukin iho voi hilseillä. Hiutaleita voi siis irrota vaikkapa kasvoista tai jalkojen ihostakin.

– Silsa voi myös hilsehtiä. Joskus ihosyöpien esiasteet, kuten aurinkokeratoosi tai MbBowen-niminen okasolusyövän esiaste voivat myös hilsehtiä. 

Näin erotat erilaiset hilseet toisistaan

Kuivan ihon hilse on usein kuivaa, hienojakoista ja jauhomaista. Seborrooinen ihottuma taas hilsehtii hiutalemaisesti.

– Jos hilse on hiuspohjassa, näissä kahdessa tyypissä on tavanomaista, että hilsettä on varsin tasaisesti eikä välissä ole selviä terveitä alueita, Kyrklund kuvailee.

Psoriasiksessa hilsehdintä sijaitsee usein plakkimaisesti tarkkarajaisilla alueilla, jotka ovat muuhun ihon varattuna koholla. Ympäröivä iho on oireeton.

– Psorissa hilse on laattamaista ja voi irrota liuskoinakin, tai hiuspohjassa se voi olla paakkumaista, Kyrklund sanoo.

MbBowen-taudissa hilse on enemmän ruven kaltaista. Ihon pintasyöpä eli Bowenin tauti voi ilmetä tarkkarajaisena, punoittavana ja hilseilevänä läiskänä iholla, eikä kortisonivoide tuo helpotusta.

Silsassa hilsehtivä alue on useimmiten tarkkarajainen, ja reunoiltaan aktiivisin, Kyrklund kuvailee.

Toisinaan ongelma voi olla ulkoinen: jos ihoa hoitaa esimerkiksi vahvalla A-vitamiinivoiteella, se voi aiheuttaa hilsehtimistä, joka luonnollisesti päättyy hoidon loppuessa.

Hilsettä ei kannata hävetä  se on hyvin yleistä

Hilsehdintään liittyy usein myös kutinaa. Monille se on niin sanottu sosiaalinen ongelma – suomeksi hilse siis hävettää. Oikeasti häpeään ei ole syytä, sillä hilsettä esiintyy jopa yli puolella ihmisistä jossain vaiheessa elämää.

Eri hilseiden erottaminen toisistaan voi silti olla maallikolle vaikeaa. Yleensä suureen huoleen ei ole aihetta. Toisaalta hilse voi olla myös merkki ihotaudista, kuten psoriasiksesta tai silsasta.

– Tavallisimmat hilseilyn aiheuttajat ovat joko kuiva tai rasvoittuva iho, eli atooppinen tai seborroinen ihottuma, Kyrklund sanoo.

Miten hilsettä hoidetaan?

Hilseen hoito riippuu sen syystä. Hilsehtivää hiuspohjaa kannattaa Kyrklundin mukaan pestä hieman tavallista useammin.

– Hilsehtivää ihoa voi kosteuttaa perusvoiteilla. Hilsettä voi kuoria paikallisvalmisteilla, joissa on salisyylihappoa tai karbamidia, hän vinkkaa.

– Jos hilsehdintä johtuu ihon tulehduksesta, hilsettä voi vähentää sammuttamalla tulehduksen esimerkiksi kortisonivoiteella tai liuoksella.

Liiallinen tali hiuspohjassa voi aktivoida hiivoja, jotka taas pilkkovat talia. Siksi tali-ihottumaan voi kokeilla myös reseptivapaita hiiva- tai sienisampoita.

– Jotkut kokevat niistä hyötyvänsäkin, Kyrklund sanoo.

Saako hilsettä rapsuttaa? Näin vastaa asiantuntija

Vaikka irtohilse otsalla houkuttelisi rapsuttelemaan, Kyrklund välttäisi päänahan raapimista kynsin.

– Parempi on pehmittää ja irrottaa hilse kuorivilla hoitoaineilla kuin rapsuttaa sitä pois. Helposti tulee haavoja ja rupea, hän muistuttaa.

Jos asia huolettaa, kannattaa kääntyä lääkärin puoleen. Mikäli hilseestä ei ole vaivaa, ei sitä ole pakko hoitaa. Vaiva voi myös kadota itsekseen.

– Joskus esimerkiksi jalkapohjan iho voi kuoriutua, ja sen jälkeen vaiva häviää itsekseen, Kyklund sanoo.

Lue myös:

    Uusimmat