Ex-onnelliset-sarjaa tähdittävä Miia Nuutila ja hänen uusi puolisonsa, Jean S -muusikko Antti Paavilainen ovat muuttopuuhien keskellä.
Maajussille morsian -ohjelman juontajana tunnettu Miia Nuutila nähdään syksyllä myös toisessa MTV3-kanavan ohjelmassa. Nuutila nähdään syyskuussa alkavassa Ex-Onnelliset-draamasarjassa Laura Kekkosen roolissa.
Näyttelijänä ja juontajana toimiva Miia Nuutila on ostanut uuden kodin kihlattunsa Antti Paavilaisen kanssa. Nuutila ja Jean S -yhtyeestä tuttu Paavilainen ovat asuneet yhdessä jo lokakuusta 2015.
Tarve uudelle kodille nousi ensisijaisesti käytännöllisistä syistä.
– Muutamme ihan Espoon sisällä. Nyt kun metro tulee, niin meille tuli logistisia ongelmia lasten koulumatkojen kanssa, kun samalla lakkautetaan joitakin bussilinjoja, Nuutila kertoo puhelimitse MTV.fille.
– Me ostimme nyt oman yhteisen kodin, Nuutila iloitsee.
Nuutilalla ja Paavilaisella on kumpaisellakin kaksi lasta, jotka viettävät arkena joka toisen viikon pariskunnan luona.
Nyt uusperhe muuttaa siis lähemmäs metrolinjoja, jotta koulumatkat onnistuvat jatkossa.
