Miesten ryhmä keräsi Hurstin ruoka-avulle yli 11 000 euroa vuorokaudessa – "Jengi haluaa varmistaa vähäosaisille joulumielen"

Heikki Hursti kyynelehti kertoessaan rahapulasta 8:12

Tämä Huomenta Suomen haastattelu kyyneliin liikuttuneesta Hurstista jaettiin Miestenhuoneen sivuilla.

Vähävaraisten tukijana tunnettu Heikki Hursti on saanut ison tukijan Facebookin Miestenhuone-nimisestä ryhmästä. Lähes 70 000 jäsenen ryhmä on sydämistynyt muun muassa siitä, että Helsingin kaupunki ei myöntänyt keväällä 50 000 euron lisärahoitusta Veikko ja Lahja Hurstin laupeudentyö ry:lle.

Miestenhuone-sivuston perustanut Sami Kieksi kertoo MTV Uutisille, että keräys on lähtenyt liikkeelle puhtaasti jäsenten toiveesta.

Ylläpitoon ei ole otettu yhteyttä, että keräystä haluttaisiin järjestää.

– Yksi ryhmän jäsen julkaisi Miestenhuoneen sivuilla Huomenta Suomen Hurstista tekemän haastattelun ja kirjoitti, että mitä jos lähdettäisiin keräämään Hurstille rahaa. Että mitä pystyttäisiin tekemään, jos edes puolet ryhmästä lahjottaisi Hurstille euron tai pari. Se sai sitten aika paljon kannatusta.

Tämän jälkeen keskustelu ja kommentointi aiheesta on käynyt sivustolla kiivaana, ja moni on laittanut kommenttien yhteyteen kuvakaappauksia tekemistään lahjoituksista. Kuvakaappauksista on myös pääteltävissä jonkinlainen arvio siitä, kuinka paljon rahaa on toistaiseksi kertynyt.

Kieksin mukaan lahjoitusten keskiarvo on 16 euroa ja kokonaispotti alkaa olla jo aika suuri.

– Yhden aikaan yöllä laskettiin kuvakaappausten perusteella, että lahjoituksia on kertynyt yli 11 000 euroa, mutta todellisuudessa summa on varmaan isompikin. Ja tämä summa on kertynyt ainoastaan 20 tunnissa.

Kieksi arvioi, että miehet ovat lähteneet aktiivisesti liikkeelle joulun läheisyyden takia ja siksi, että kaupunki ei antanut 50 000 euron lisätukea Hurstin ruoka-avulle. 

Kaupunki laski muutama vuosi sitten Helsinginkadulla sijaitsevan toimipisteen vuokraan ja ylläpitoon myöntämänsä vuosiavustuksen 150 000 eurosta 100 000 euroon. 

Moni lahjoituksia tehneistä miehistä on todennäköisesti melko nuoria, sillä Miestenhuoneen jäsenistä yli puolet on 18–24 vuotiaita.

– Jengi on varmaan kokenut sen vääryytenä, että vähävaraisilta karsitaan tuollaisesta hienosta asiasta pois, on haluttu lähteä talkoohengellä korjaamaan sitä tilannetta. On myös haluttu, että mahdollisimman monet vähäosaiset saisivat jouluruuan ja joulumielen.

Kieksi kertoo, että myös hänen perustamallaan Naistenhuone-sivustolla on nyt laitettu vastaava keräys liikkeelle ja sielläkin on tullut jo kiitettävä määrä lahjoituksia.

– Miehet ovatkin vähän huumorimielessä nyt kommentoineet, että naisia ei päästetä lahjoituksissa ohi, että pitää tarkkailla tilannetta, Sami Kieksi naurahtaa.

Myös moni muu taho ja ihminen on halunnut lähteä tukemaan Hurstin työtä. Keväällä uutisoitiin, että esimerkiksi suuryhtye Metallica lahjoitti Helsingin keikkansa yhteydessä 25 000 euroa Veikko ja Lahja Hurstin Laupeudentyö ry:lle.

Lue myös:

    Uusimmat