Mies uhkaili poliiseja ladatulla haulikolla Kontiolahdella

Mies on vangittu todennäköisin syin epäiltynä virkamiehen väkivaltaisesta vastustamisesta ja useista pahoinpitelyistä.

Poliisi sai 27. syyskuuta ilmoituksen, jonka mukaan mies oli pahoinpidellyt iäkkäitä vanhempiaan heidän kotonaan Kontiolahdella. Pahoinpitelyn jälkeen mies oli poistunut paikalta autolla mukanaan isältään ottamansa haulikko.

Poliisi kertoo, että tehtävälle hälytettiin useita partioita.

Poliisipartiot havaitsivat miehen kuljettaman auton lähellä tapahtumaosoitetta ja lähtivät seuraamaan sitä.

Mies ajoi kohtuullisen hiljaista nopeutta, mutta ei pysähtynyt siitä huolimatta, että poliisiautoissa oli kytkettynä päälle pysäytysvalo. Lisäksi mies esti poliisien ajamisen hänen rinnalleen kapealla hiekkatiellä mutkittelemalla tien puolelta toiselle.

Poliisi kertoo tiedotteessa, että kun auto oli lähestymässä valtatietä, se päätettiin työntää ojaan poliisiautolla.

Välittömästi tämän jälkeen mies otti poliisi mukaan autosta haulikon käsiinsä ja osoitti sillä takanaan olevaa poliisiautoa, jonka sisällä oli poliisipartion jäsenet. Mies luopui aseesta käskyttämisen jälkeen.

Kiinnioton jälkeen miehen kuljettamasta autosta löytyi kaksipiippuinen haulikko, jonka molemmissa piipuissa oli patruuna. Lisäksi autosta löytyi jonkin verran haulikon patruunoita. Mies puhalsi poliisin alkometriin rattijuopumuksen ylittävän lukeman.

Tapahtumaosoitteessa miehen vanhempia puhutettaessa poliisille selvisi, että mies asuu samassa osoitteessa vanhempiensa kanssa ja hän on kohdistanut heihin väkivaltaa jo pidemmän aikaa.

Pohjois-Karjalan käräjäoikeus vangitsi miehen 30.9. todennäköisin syin epäiltynä virkamiehen väkivaltaisesta vastustamisesta ja useista pahoinpitelyistä.

Lue myös:

    Uusimmat