Mies tuupertui sillalle, nuorisojoukko elvytti epäröimättä – silminnäkijä: "Se oli herkkä hetki, kun pulssi palasi"

Hannu Musakka sattui todistamaan, kun neuvokas nuorisokolmikko pelasti sydänkohtauksen saaneen miehen Jyväskylän keskustassa. Musakka kirjoitti Keskisuomalaiseen kiitokset tuntemattomille, avuliaille nuorille, jonka kautta hän sai yhteyden yhteen heistä.

Viime lauantaina sattunut tilanne tapahtui Jyväskylän Paviljongin ja Matkakeskuksen välisellä ylikulkusillalla, kun iäkäs mies oli tuupertunut maahan. Jonkin ajan kuluttua paikalle sattui kaavilainen Hannu Musakka, joka oli Paviljongissa karjalaisten kesäjuhlilla ja menossa Matkakeskukseen hoitamaan asioitaan.

– Ajattelin, että tässä on jonkun ihmisen elämä vaakalaudalla. Jos minusta olisi siinä tilanteessa jotain apua, niin haluan olla apuna. Kaikki muu tuntui toisarvoiselta siinä tilanteessa, kertaa Musakka.

"Ajattelin, että tässä on jonkun ihmisen elämä vaakalaudalla."

Nuoret eivät kuitenkaan tarvinneet apua, mutta Musakka jäi viereen varalle, jos ambulanssin tulo kestäisi ja muiden voimat väsyisivät.

Tuupertunutta miestä elvytti Musakan mukaan kolme nuorta, jotka olivat poistaneet miehen kravatin kaulasta. Karjala-Liiton kravatin perusteella Musakka tunnisti, että mies oli samoilla kesäjuhlilla kuin hänkin.

Elvytyshoito ehti kestää Musakan arvion mukaan kymmenkunta minuuttia ennen kuin ambulanssi saapui.

– Juuri ennen kuin ambulanssi tuli paikalle, yksi kokeili hengitystä ja sanoi, että nyt alkaa hengittää, ja toinen sanoi, että nyt tuntuu pulssi. Kyllä se oli herkkä hetki! Läheltä seuranneet antoivat aplodit auttajille.

Kiitokset lehden välityksellä

Musakka halusi tuoda julki tuntemattomien nuorten auttajien neuvokkuuden kirjoittamalla sanomalehden mielipidepalstalle kiitoskirjoituksen.

– Tunsin velvollisuudekseni kirjoittaa lehteen ja kiittää esimerkillisestä toimimisesta. Monenlaisia ihmisiä on, ja joku ohikulkija sanoikin, että ei tässä meitä tarvita. Semmoisessa tilanteessa se kalskahtaa korvaan.

MTV Uutisten tavoittama yksi auttajista ei halua nimeään julkisuuteen, koska ei koe itseään sankariksi.

– En minä siitä kunniaa itselle halua, enhän minä siinä yksin ollut. Tein vain sen, mikä on jokaisen velvollisuus, auttaja kertoo.

"Minkä haluat muiden tekevän itselle, tee se heille. Se on se viesti, minkä haluan sanoa."

Hän toivoo jokaisen pitävän sen verran huolta muista, että auttaa tarvittaessa hätään joutunutta.

– Minkä haluat muiden tekevän itselle, tee se heille. Se on se viesti, minkä haluan sanoa.

Musakka kertoo keskustelleensa samaisen auttajan kanssa torstaina puhelimessa.

– Hän oli kiitollinen, että otin asian esille, että kun tällaisia tilanteita syntyy, niin ihmiset eivät epäröisi auttaa. Jos se apu olisi vaan lopetettu, niin kyllä sen miehen joku muu olisi hakenut kuin ambulanssi.

Lehtikirjoituksella oli myös toinenkin näkökulma.

– Kun nuoria ihmisiä arvostellaan nykyään, niin tässä yksi esimerkki, että nuoret pystyvät ja haluavat auttaa tällaisissa tilanteissa.

Auttaja kertoo miettineensä kohtauksen saaneen miehen kohtaloa pitkään jälkikäteen.

– Jos voisin tälle elvytetylle miehelle välittää sellaiset terveiset, että toivon hänelle kaikkea hyvää. Elämä on lahja!

Tapauksesta kertoi ensin Keskisuomalainen.

Lue myös:

    Uusimmat