Mies tönäisi puolisonsa metrojunan eteen - hovi piti tuomion ennallaan

Helsingin hovioikeus on pitänyt tuomion ennallaan jutussa, jossa kolmikymppinen mies tönäisi naisystävänsä metrojunan alle. 

Käräjäoikeus tuomitsi miehen syyskuussa viiden vuoden ja neljän kuukauden vankeusrangaistukseen tapon yrityksestä. Mies valitti tuomiostaan hovioikeuteen, koska hänen mielestään tuomio olisi pitänyt antaa enintään törkeän pahoinpitelyn yrityksestä.

Teko tapahtui Hakaniemen metroasemalla viime vuoden maaliskuussa. Mies ja nainen olivat seisseet metrolaiturilla ja riidelleet. Päihtyneen pariskunnan riidan syynä oli se, ettei nainen suostunut jatkamaan aloitettua juhlintaa.

Kun metrojuna oli lähestynyt laituria, mies oli työntänyt naista voimakkaasti selästä. Nainen tippui raiteille junan eteen, mutta onnekkaan sattumuksen vuoksi hän oli jäänyt kiskoilla pieneen tyhjään tilaan, eikä näin joutunut junan yliajamaksi.

Miehen mukaan hän ei päihtymyksensä takia nähnyt lähestyvää junaa, eikä hänen tarkoituksensa ollut, että nainen kuolisi. Oikeus ei kuitenkaan pitänyt tätä uskottavana.

Oikeuden mukaan miehen oli pitänyt huomata juna, sillä se oli työntöhetkellä vain metrien päässä. Lisäksi miehen piti ymmärtää, että kuolema on todennäköinen seuraus, jos ihminen työnnetään liikkuvan junan eteen.

Vaikka nainen selvisi hengissä, hän loukkaantui välikohtauksessa pahoin. Hän sai haavoja päähänsä, polviin ja sääriin. Lisäksi hänelle aiheutui tilanteessa aivoverenvuoto ja poskiontelon murtuma.

Lue myös:

    Uusimmat