Mies tappoi ystävänsä riidan päätteeksi: Pahoinpitely kesti ainakin kolme tuntia – yritti kuitenkin lopuksi elvyttää uhria

Henkirikosten määrä vähentynyt vuosikymmenessä 1:19

Helsingin käräjäoikeus tuomitsi 44-vuotiaan Martti Teemu Olavi Kasurisen kymmenen vuoden ja kuuden kuukauden vankeuteen taposta.

Teko tapahtui Helsingin Pitäjänmäellä sijaitsevassa asuntolassa viime vuoden heinäkuussa. Tuomion mukaan uhri kuoli pitkäkestoisen, ainakin kolme tuntia kestäneen väkivallan seurauksena.

Video: Henkirikosten määrä on vähentynyt.

Uhria oli lyöty lukuisia kertoja nyrkillä kasvoihin sekä muualle vartaloon. Myös hänen kasvojaan oli viillelty muun muassa niin, että vasemmassa poskessa oli yli 12 senttiä pitkä viiltohaava. Uhria oli pahoinpidelty myös asuntolan pihalla.

Yritti elvyttää uhria

Kun uhri oli lopulta lyyhistynyt asuntolan lattialle, oli Kasurinen yrittänyt elvyttää häntä ja lopulta lähtenyt hakemaan apua uhrin naapureilta, joita hän ei ollut tavoittanut.

Lopulta asuntolan henkilökunta hälytti ambulanssin paikalle. Tuossa vaiheessa uhri oli kuitenkin jo kuollut.

Kasurinen kertoi oikeudessa, että oli tuntenut uhrin hyvin kolmen vuoden ajan. Hän oli kuitenkin tiennyt miehen jo pidemmän ajan takaa huumepiireistä. Kohtalokkaan illan tapahtumista hän ei muistanut paljoakaan, koska oli käyttänyt runsaasti rauhoittavia ja muita päihteitä.

Uhrilla ja Kasurisella oli ollut illan mittaan riitaa, mutta syytä siihen Kasurinen ei osannut kertoa varmasti muistamattomuutensa takia. Se saattoi liittyä huumeisiin tai velkoihin.

Kasurinen kertoi harrastaneensa nuoruudessaan taekwondoa ja nyrkkeilyä, mutta tästä oli aikaa jo 30 vuotta. Hän arveli, että kunto ei ollut enää riittävä kamppailulajeihin.

Tarkoitus ei ollut tappaa

Oikeudessa Kasurinen kiisti syytteen taposta. Hän ei ollut mielestään tahallaan tappanut uhria.

Uhrin kuoli kallonsisäisiin vammoihin. Oikeuden mukaan kuolemaan myötävaikutti kurkunpään vamma ja huumeiden käyttö. Oikeudessa oli todisteena muun muassa videokuvaa asuntolan pihalta, jossa näkyy, että uhri ei juurikaan vastustanut pahoinpitelyä.

Uhrin vammoista oikeus päätteli, että väkivalta on ollut rajua ja se on kestänyt kauan. Oikeus totesi, ettei teolle ole löytynyt mitään motiivia eikä sitä ole erityisesti suunniteltu.

Oikeus punnitsi tuomiossaan myös teon tahallisuutta. Tahallisuuden puolesta puhui uhrin vammojen laatu, raju väkivalta ja sen kesto.

– Kasurisen menettely osoittaa ilmeistä piittaamattomuutta ja välinpitämättömyyttä siitä, mitä seurauksia pahoinpitely uhrille aiheuttaa, käräjäoikeuden tuomiossa todetaan.

"Kuolema todennäköinen seuraus"

Tahallisuutta vastaan puhui tuomitun menettelyn pahoinpitelyn jälkeen. Hän oli yrittänyt elvyttää uhria ja hakea apua. Jossain määrin tahallisuutta vastaan puhui myös motiivin puute.

Oikeuden mukaan Kasurisen on täytynyt pitää uhrin kuolemaa käyttämänsä väkivallan varsin todennäköisenä seurauksena.

Helsingin käräjäoikeus tuomitsi Martti Teemu Olavi Kasurisen kymmenen vuoden ja kuuden kuukauden ehdottomaan vankeuteen taposta. Lisäksi hän joutuu maksamaan uhrin alaikäiselle lapselle 12 000 euron korvauksen henkisestä kärsimyksestä ja elatuksesta 8 757 euroa. Lisäksi hänen maksettavakseen tuli noin 3 000 euroa muita kuluja.  

Lue myös:

    Uusimmat