Mies surmasi kaksi ihmistä ja jäi kiinni rysän päältä Turussa – pääsee vapauteen 13 vuoden jälkeen: Löysi vankilassa taideharrastuksen

1:19

Kaksoistappaja pääsee vapaalle jalalle etukäteen Helsingin hovioikeuden päätöksellä.

Mies tuomittiin vuonna 2008 kaksoistaposta Turussa 13 vuoden vankeuteen. Ennen sitä hän oli saanut tuomioita muun muassa törkeistä pahoinpitelyistä.

STT kertoi, että verityöt tapahtuivat vuoden 2008 huhtikuussa yksityisasunnossa, jossa iltaa viettämässä olleessa joukossa tuli riitaa.

Surmatyö tapahtui erilaisin teräasein. Ensin henkensä menetti nainen ja myöhemmin surmattiin paikalle saapunut mies. Motiivi miehen tapolle oli Ilta-Sanomien mukaan viinakassin vieminen.

Sen jälkeen kun uhrit, mies ja nainen, oli surmattu, toinen tuomituista oli surmaajan käskystä lähtenyt siirtämään ruumiita autoon. Tekijät jäivät kiinni, kun naapurustossa asuva mies soitti hätäkeskukseen ja kertoi nähneensä, että kadulla olevaan autoon oltiin laittamassa kahta ruumista.

Valoa elämään toi taide

Mies on puhunut julkisuudessa aiemmin teoistaan ja erityisesti suunnitelmistaan muuttaa elämänsuuntansa vapauden koittaessa.

Viisikymppinen mies on kertonut lusineensa vankiloissa puolet elämästään. Kertomansa mukaan hänen rikostensa taustalla oli raskas alkoholin käyttö.

Haastatteluissa mies on kertonut vankilassa löydetyn taideharrastuksen merkityksestä, jonka hän kuvailee avaavan ikkunan vankiselliin. Teoksen maalaus on hänen mukaansa kuin lomalla käynti.

Tuomiosta ei käy ilmi, millaisin perusteluin mies päätettiin päästää ehdonalaiseen. Miehen on määrä vapautua ehdonalaiseen tämän elokuun alussa.

Asiasta kertoi aiemmin Ilta-Sanomat.

Lue myös

    Uusimmat

    Käytämme evästeitä parantaaksemme käyttökokemusta. Jatkamalla hyväksyt niiden käytön. Tutustu tietosuojakäytäntöömme.

    Olemme päivittäneet MTV Oy:n tietosuojakäytännön. Päivityksen yhteydessä Mediahub Oy:n tietosuojakäytäntö on yhdistetty osaksi MTV:n tietosuojakäytäntöjä. Lue lisätietoja tästä.

    Sivusto ei tue käyttämääsi selainta. Suosittelemme vaihtamaan tuettuun selaimeen. Lisätietoja