Mies piinasi naapuriaan kuukausien ajan – häirintä alkoi tupakantumppien heittelystä ja päättyi tahallaan sytytettyyn tulipaloon

Kuukausien häiriköinti alkoi tupakantumppien heittelyllä ja päättyi lopulta tahallisesti sytettyyn tulipaloon. Nainen sai tapahtumista traumaperäisen stressireaktion. 

Nainen huomautti suoraan yläpuolella olevasta asunnosta tulleista häiritsevistä äänistä toukokuussa 2018. Kun nainen huomautti asiasta, asunnossa asuva mies sanoi naiselle, että hänellä on ase hansikaslokerossa.

Siitä alkoi kuukausien piina.

Mies muun muassa heitteli naisen parvekkeelle palavia tupakantumppeja koko kesän ajan. Tumppeja päätyi muun muassa auki olevan ikkunan väliin ja parvekelautojen alle. Nainen myös poltti jalkansa astuessaan palavan tumpin päälle. Parvekkeelta löytyi myös insuliinipiikkejä, jotka mies oli heittänyt alas.

Kesä 2018 oli kuuma ja helteinen, ja nainen nukkui alkukesän ikkuna auki. Mies koetti tunkea avoinna olevasta ikkunasta asioita naisen asuntoon omasta asunnostaan. Miehen parvekkeelle näkevän naapurin todistuksen mukaan miehellä oli jonkinlainen pitkä keppi, jolla hän koitti useaan otteeseen saada tavaroita kulkemaan ikkunasta sisään. Miehen yrityksestä kuului kova pauke naapuriasuntoihin.

Jossain vaiheessa nainen ei enää uskaltanut pitää ikkunaa auki. Heinäkuussa hän muutti ystävänsä luokse asumaan, kun ei enää uskaltanut nukkua kotoaan. Hän kävi edelleen kerran viikossa asunnossa hakemassa postit ja kävi kastelemassa kukat.

Sytytti eteisen palamaan

Miehen toiminta ei loppunut, vaikka nainen pysyi yöt poissa kotoa. Mies muun muassa vei naisen kellarikopista takin ja laittoi sen naisen asunnon oveen roikkumaan. Lisäksi mies kuvasi naista, kun tämä oli parvekkeellaan tai viemässä roskia.

Kerran mies huomasi naisen tulleen kotiin ja tuli oven taakse jyskyttämään ovea ja räpläämään lukkoa. Mies peitti ovisilmän teipillä.

Viimeisellä kerralla, kun nainen vei roskia asunnostaan, mies seurasi tätä roskakatokselle. Nainen pyysi miestä jättämään hänet rauhaan. Mies muun muassa väitti, että naisen asunnossa on miehiä, jotka huutelevat hänen asuntoonsa ja kuuntelevat häntä kuuntelulaitteilla. Lisäksi mies väitti naisen nauravan, kun mies käy suihkussa.

Nainen ei uskaltanut tehdä miehestä rikosilmoitusta, ettei provosoisi tätä ennestään.

Kaksi viikkoa ennen paloa miehen parvekkeelta alkoi kuulua nauhoitusta, jossa mies varoitti muita asukkaita naisesta ja tämän salakuuntelusta. Ulkopuolisen naapurin mukaan nauhoite pyöri tuntikausia iltaisin. Osa miehen nauhoittamista nauhoista sisälsi myös tappouhkauksia.

Elokuun lopussa mies sytytti naisen eteisen tuleen tunkemalla palavia papereita ja muuta materiaalia postiluukun kautta asunnon eteisen. Palo aiheutti tuhoa naisen asuntoon sekä savuvahinkoja asuntoon, porrashuoneistoon ja muutamiin naapuriasuntoihin.

Nainen olisi voinut kuolla

Pirkanmaan käräjäoikeus katsoi, että jos nainen olisi ollut tulipalon aikaan kotona, hän olisi tuskin selvinnyt hengissä. Nainen joutui nukkumaan kotonaan korvatulpat korvissaan miehen aiheuttamien häiriöiden vuoksi, eikä hänellä ollut hajuaistia aiemman onnettomuuden vuoksi.

Mies myönsi syytteet vainoamisesta ja tuhotyöstä oikeudessa. Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen lausunnon mukaan mies ei ollut syyntakeinen rikosten tapahtuessa. Hänen katsottiin tarvitsevan tahdosta riippumatonta hoitoa ja hänet määrättiin hoidettavaksi Niuvanniemen sairaalaan.

Pirkanmaan käräjäoikeus antoi hänelle toukokuun lopussa tuomion vainoamisesta syyntakeettomana ja tuhotyöstä syyntakeettomana. Tuomio ei ole lainvoimainen.

Mies määrättiin maksamaan naiselle henkisestä kärsimyksestä ja taloudellisista menetyksistä yhteensä yli 7 000 euroa sekä oikeudenkäyntikuluja yli 3 000 euroa. Lisäksi hän joutuu korvaamaan vakuutusyhtiölle yli 1 000 euroa.

Tapauksen jälkeen nainen ei voinut palata asuntoonsa, vaan muutti pois alueelta. Hän kärsii traumaperäisestä stressireaktiosta.

Lue myös:

    Uusimmat