Mies masturboi junassa naisen edessä – uhria voivat odottaa ahdistelijaa kovemmat sakot

Ranskalaisnainen jakoi Twitterissä videon hänen edessään masturboineesta miehestä. Koska miehen kasvoja ei sumennettu, voi seksuaalisen häirinnän kohteeksi joutunutta naista odottaa kovempi sakkorangaistus kuin häiritsijää itseään, kertoo muiden muassa The France 24 Observers -uutissivusto.

Seksuaalisen häirinnän uhreja työkseen auttava Natacha Bras oli junamatkalla Pariisista Poitiersiin, kun hänen eteensä istui tuntematon mies. Juna oli Natachan mukaan tyhjillään ja mies siirtyi tarkoituksella lähemmäs häntä.

Istuuduttuaan Natachan eteen mies otti naiseen katsekontaktin ja alkoi masturboimaan. Natacha kuvasi tapahtuman, sillä se tuntui hänestä ainoalta keinolta suojella itseään miltei tyhjässä junassa. Mies kosketteli itseään Natachan mukaan yli tunnin, minkä jälkeen hän lähti seuraamaan naista junan vessaan.

Videosta viraali

Natacha jakoi kuvaamansa videon itseään tyydyttävästä miehestä Twitter-tilillään, jossa se keräsi nopeasti yli 110 000 katselukertaa, kertoo Daily Mail. Ranskalainen raideyhtiö pahoitteli Natachalle epämiellyttävää matkakokemusta ja suositteli soittamaan yhtiön hätäpuhelinnumeroon, jos vielä joskus jotain vastaavaa tapahtuu.

Twiitin yhteydessä Natacha kertoi nostavansa kanteen miestä vastaan, sillä uskoo tämän muuten jatkavan ahdistelevaa käytöstään. Mediatietojen mukaan seksuaalisen häirinnän joutunut nainen itse voi kuitenkin joutua kovempaan vastuuseen teoistaan kuin häiritsijä.

Uhria voivat odottaa suuremmat sakot kuin ahdistelijaa

Junassa masturboinutta miestä saattavat odottaa vuoden vankeusrangaistus ja 15 000 euron sakot. Ranskan tiukkojen yksityisyyden suojaa koskevien lakien vuoksi Natachaa puolestaan saattavat odottaa 45 000 euron sakot, koska hän jakoi masturboivasta miehestä tunnistettavan videon ilman miehen lupaa.

”Mies masturboi edessäni junassa tunnin ja 20 minuuttia. Kuvasin häntä ja nyt minut voidaan tuomita kovempaan rangaistukseen kuin hänet. Pidätkö tätä hyväksyttävänä?”Jos twiitti ei näy, voit avata sen tästä.

Lue uusimmat lifestyle-artikkelit.

Lue myös:

    Uusimmat