Pitkä vankeuskakku napsahti: Mies laittoi tuttavansa kaulan ympärille nippusiteitä ja kuristi hengiltä Loimaalla

Tuttavansa nippusiteillä kuristanut mies tuomittiin keskiviikkona taposta Varsinais-Suomen käräjäoikeudessa.

Oikeuden mukaan mies tappoi tuttavansa Loimaalla sijaitsevassa asunnossaan viime maaliskuussa. Miehet riitautuivat illanvieton aikana, minkä jälkeen uhri meni nukkumaan. Uhri oli oikeuden mukaan voimakkaassa humalassa.

Oikeus katsoo tuomitun miehen laittaneen uhrin kaulan ympärille nippusiteitä, jotka hän kiristi niin, että uhri lopulta kuristui kuoliaaksi.

Oikeuden mukaan miehen kertomus tapahtumista muuttui moneen otteeseen ja hän muun muassa väitti, että itsetuhoinen uhri olisi kuristanut itse itsensä. Oikeus ei kuitenkaan pitänyt miehen väitteitä uskottavana.

– Mikään asiassa esitetty seikka ei anna aihetta olettaa, että (uhrilla) olisi ollut mitään syytä tai tosiasiassa edes tahtoa ja kykyä surmata itseään nippusiteillä, kirjoittaa oikeus tuomiossaan.

Oikeus katsoi teon olleen julma, sillä uhri on ollut täysin puolustuskyvytön.

Käräjäoikeus katsoi Kari Miika Tapio Virtasen, 34, syyllistyneen tappoon. Hänet tuomittiin yhdeksän vuoden ja neljän kuukauden vankeusrangaistukseen.

Lue myös:

    Uusimmat