Mies, kuinka pitkä olit nuorena? Lukema voi kertoa jotain dementiariskistäsi
Tanskalaistutkijat huomasivat, että varhaisaikuisuudessaan pitkillä miehillä on pienentynyt riski sairastua dementiaan myöhemmin elämässään. Elämäntavoilla on joka tapauksessa suurempi merkitys dementiariskin pienentämisessä.
Kööpenhaminan yliopiston tutkimus vihjaa, että pituudella voi olla merkitystä miesten dementiariskin kannalta. Mitä pidempi mies on kutsuntaiässä, sitä epätodennäköisemmin hän näyttää tutkimuksen perusteella sairastuvan muistisairauteen.
Pituuden yhteys dementiariskiin havaittiin, vaikka tutkijat ottivat huomioon muut sairastumisriskiin vaikuttavat tekijät, kuten koulutuksen ja älykkyyden. Pituus vaikutti dementiariskiin myös veljillä ja kaksoisveljillä, joilla on sama geeniperimä.
Dataa yli 666 000 tanskalaismiehestä
Tanskalaistutkijoiden löydökset ilmestyivät eLife-julkaisussa. Tutkimus perustuu 666 333 tanskalaismiehestä asepalvelukseen astumiseen yhteydessä kerättyihin tietoihin vuosina 1957–1984. Miehistä 10 599 sairastui muistisairauteen myöhemmin elämässään.
Miesten keskimääräinen pituus on muuttunut vuosien mittaan. Tämän tiedon valossa oikaistun analyysin mukaan dementian kehittymisriski väheni noin 10 prosentilla keskimääräistä pidemmillä eli yli 175-senttisillä miehillä jokaista kuutta lisäsenttiä kohden.
Havainnot eivät ole yleistettävissä naisiin.
Pituuteen vaikuttavat geenien lisäksi ympäristötekijät
Mutta miksi pituus voi ylipäätään vaikuttaa dementian kehittymisen riskiin?
– Pituus ilmaisee kasvua elämän varhaisessa vaiheessa, ja korkeampi kehon pituus voi ilmaista, että keho on kehittynyt optimaalisesti, tutkimusta kirjoittanut apulaisprofessori Terese Sara Høj Jørgensen selittää Yahoo Lifestylelle.
– Samanaikaisesti lyhyempi pituus voi olla osoitus haitallisista altistumisista elämän varhaisessa vaiheessa. Yhteys pituuden ja dementian välillä voi olla olemassa, koska pituus ilmaisee elämän varhaisia olosuhteita, jotka liittyvät myöhempään dementian riskiin.
Ihmisen pituus on vahvasti perinnöllinen ominaisuus, mutta siihen vaikuttavat myös ympäristötekijät, kuten aliravitsemus.
Elämäntavat vaikuttavat dementiariskiin pituutta enemmän
Pituuden ja muistisairauksien yhteydestä on saatu viitteitä aiemminkin. Vuonna 2014 ilmestyneessä tutkimuksessa havaittiin, että pitkät ihmiset kuolivat lyhyitä harvemmin dementiaan. Vuonna 2007 tutkijat havaitsivat, että pitkät miehet sairastuivat lyhyitä hieman todennäköisemmin Alzheimerin tautiin.
Havaitut erot ovat kuitenkin pieniä. Yahoo Lifestylen haastattelemat neurologit muistuttavat, että elämäntavoilla, joihin ihminen voi vaikuttaa, on suurempi merkitys muistisairauden kannalta kuin pituudella, jolle ihminen ei voi mitään.
Muistisairauksien riskiä lisäävät muun muassa:
- korkea verenpaine
- korkea kolesteroli
- diabetes
- ylipaino
- tupakointi
Aivoja muistisairauksilta suojaavat:
- korkea koulutus
- liikunta
- terveellinen ravitsemus
- aktiivinen elämäntyyli
Muistisairauksien lisäksi tavallista korkeampi pituus on yhdistetty pienempään sydäntauti- ja diabetesriskiin sekä suurempaan syöpäriskiin. Näidenkin tautien ehkäisyssä elämäntapavalinnat ovat kuitenkin pituutta tärkeämpiä. Terveellinen ruokavalio, säännöllinen liikunta ja riittävä uni ehkäisevät lukuisia sairauksia pituudesta huolimatta.
Lue myös: Puolen miljoonan suomalaisen käyttämä lääkitys voi pienentää dementiariskiä – syötkö sinäkin?
Lähteet: University of Copenhagen, Yahoo Lifestyle, THL
Uusimmat
-
19:36
Tuomioistuin hylkäsi Navalnyin valituksen 19 vuoden vankeusrangaistuksesta
-
19:30
Ilves-pakki ohjasi kiekon omaan maaliin – näin pelimiehelle kävi kalpaten
-
19:30
Kirja-arvio: Sotien ja kaipuun Molly & Henry
-
19:15
Tältä näyttää Jarkko Tammisen energinen imitaatio Mika Tommolasta – yhdestä asiasta toimittaja ystävällisesti imitaattorille huomautti
-
19:12
Shoigu väittää Ukrainan menettäneen syyskuussa 17 000 sotilasta, sanoo ukrainalaisten joutuvan teurastettaviksi – MTV seuraa sotaa
-
19:11
Näyttävä pikanaulaus – tässä on Jokerien ensimmäinen maali Nordis-paluussa
-
19:05
Tietosuojavaltuutettu poisti kiellon: Yangossa kerättyjä henkilötietoja saa siirtää Venäjälle
-
19:01
Krokotiilit olisivat helposti voineet syödä jokeen paenneen koiran – tekivätkin jotain täysin poikkeuksellista
-
18:55
Venäjä yrittää luikerrella takaisin YK:n ihmisoikeusneuvostoon – BBC:n mukaan venäläiset yrittävät ostaa pienten maiden ääniä viljalla ja aseilla
-
18:44
MTV:n kysely: Eduskunnassa ei lämmetä erikoissairaanhoidon keskittämiselle, vaikka asiantuntijan mukaan on kiire
-
18:39
"Jotain selkärankaa löytyy" – kymmenkunta nuorta on tunnustanut ilkivallan mopomiitissä Seinäjoella
-
18:33
Tältä näyttää tuleva Ensitreffit alttarilla -kausi – Töllötuomarit hämmästyivät: "Traileri paljastaa paljon"
-
18:29
200 vanhusten hoivayksikköä ei täytä lakisääteistä henkilöstömitoitusta: "Tilanne on kestämätön"
-
18:28
Ammattiliittojen protestit alkoivat – EK:n Häkämiehen mukaan työnantajien reagointi ei ole vielä ajankohtaista
-
18:17
Rallin MM-sarja hamuaa isoja liikkeitä – "En epäröi myöntää"
-
18:08
Tere Sammallahdelle miltei 500 euron sakot ylinopeudesta
-
18:02
SM-liigalla omat säännöt törkypuhetapauksissa – näin erotuomarijohtaja perustelee: "Kaikista ankarin juttu"
-
17:33
Megatähden ura ohi – palkintokaapissa suunnaton läjä olympia- ja MM-kultia
-
17:32
Taina pyöräili 6 700 kilometriä Espanjassa – yhtä oikoreittiä ei tule ikävä: "Silloin tuli melkein paniikki"
-
17:31
Ruotsissa taas kaksi räjähdystä, median mukaan kummatkin liittyvät rikollisjärjestöön
-
Lataa lisää