Mies kaupitteli nuorille amfetamiinia ja uhkaili leikkipyssyllä – 16-vuotias pakeni ilman päällysvatteita pihalle

Mies yritti kaupitella huumausaineita nuorille miehille Espoossa. Kauppoja ei syntynyt, mutta hetken kuluttua mies ilmestyi uhkailemaan miehiä ilma-aseella.

Tapausta on käsitelty Länsi-Uudenmaan käräjäoikeudessa.

Syyttäjän mukaan mies uhkasi yhtä täysi-ikäistä ja kahta alle 18-vuotiasta nuorta miestä erehdyttävästi ampuma-asetta muistuttavalla ilma-aseella. 

Mies nosti aseen housuistaan ja osoitteli illanviettäjiä

Asianomistajat olivat kertomansa mukaan viettämässä iltaa espoolaisasunnossa, kun osa ystävistä oli mennyt pihalle. Tällöin syytetty oli yrittänyt kaupitella illanviettäjille huumeita näyttäen samalla lääkemittaa ja "kristallia" eli erittäin puhdasta metamfetamiinia.

Illanviettäjät olivat poistuneet takaisin asuntoon, jonka ovelle mies oli pian ilmestynyt. Hänen olemuksensa oli ollut asianomistajien mukaan sekava ja aggressiivisen oloinen.

Eteisessä mies oli nostanut housujensa kauluksesta esiin aseen, tehnyt sillä latausliikkeen ja osoitellut kohti illanviettäjiä. Samalla mies oli uhannut kolmikolle käyvän huonosti, jos aiemmasta huumeiden kaupittelusta kerrottaisiin poliisille. Tilanne oli kestänyt muutaman minuutin ajan.

Asetta ei oikeuden mukaan voinut tunnistaa ulkonäön perusteella ilma-aseeksi, ja myös asianomistajat olivat luulleet sitä aidoksi pistooliksi.

16-vuotias joutui pakenemaan syytettyä

Yksi alaikäisistä illanviettäjistä oli tämän jälkeen paennut ilman päällysvaatteita pihalle, jossa hän oli paikalla olleiden nuorten kanssa miettinyt, miten tilanteessa kannattaisi toimia.

Noin kymmenen minuutin kuluttua uhkaava mies oli ilmestynyt pihalle toinen käsi selän takana sanoen haluavansa jutella.

16-vuotias poika lähti juoksemaan pakoon. Hetken jälkeen kävi ilmi, että syytetty oli lähtenyt juoksemaan perään toisen seurassaan olleen miehen kanssa. Alaikäisen onnistui lopulta pelastautua erään itselleen tuntemattoman miehen luokse turvaan.

Syytetty: Nuoret tulivat itse kyselemään huumeita

Syytetty kiisti kuulusteluissa uhkaukset. Hänen mukaansa nuoret olivat oma-aloitteisesti tulleet hänen ovellensa ja pyytäneet, josko syytetty voisi myydä heille pilveä.

Kertomansa mukaan syytetty oli mennyt hieman myöhemmin huomauttamaan nuorille metelistä. Hänen kertomansa mukaan hänellä saattoi olla ilma-ase tuolloin mukanaan. Toisaalta syytetty oli myös kertonut korjailtavana olleen aseen olleen silityslaudalla tai hänen kädessään, kun nuoret olivat aiemmin soittaneet miehen ovikelloa.

Lisäksi syytetty kiisti olleensa missään tekemisissä asianomaisten kanssa pihalla asunnon tapahtumien jälkeen. Omien sanojensa mukaan hän oli vienyt roskat, muttei tässä yhteydessä puhunut kenenkään kanssa tai seurannut ketään.

Tuomiona viisi kuukautta ehdollista vankeutta

Oikeuden mukaan syytetyn kertomus oli epäjohdonmukainen ja muuttui kerronnan edetessä. Myös todistajien kertomukset tukivat illanviettäjien esittämää versiota illan kulusta.

Käräjäoikeus tuomitsi syytetyn kolmesta laittomasta uhkauksesta ja huumausaineen käyttörikoksesta viiden kuukauden ehdolliseen vankeuteen. Lisäksi miehen on maksettava jokaiselle uhkailluista 1500 euroa kärsimyskorvauksia sekä korvaamaan oikeudekäyntikulut. Tuomio ei ole lainvoimainen.

Lue myös:

    Uusimmat