Mies houkutteli tytöt kotiinsa, juotti humalaan ja raiskasi – Instagramissa lapsia saalistaneelle yli kuuden vuoden tuomio

Länsi-Uudenmaan käräjäoikeus tuomitsi vuonna 1991 syntyneen Frank Emanuelin pitkään vankeusrangaistukseen törkeistä lapsiin kohdistuneista seksuaalirikoksista. Teot tapahtuivat Espoossa vuosina 2017 ja 2018.

Emmanuel oli saanut uhreihin yhteyden Instagramissa ja sitä kautta saanut tietoonsa näiden Snapchat-tilit. Hän alkoi viestiä lasten kanssa, ja muun muassa kehui näitä kauniiksi ja ehdotteli tapaamisia, luvaten näille alkoholijuomia ja tupakkaa.

Ikäistään nuorempana esiintyneen miehen viestittely piti sisällään myös seksin ehdottelua ja alastonkuvien pyytämistä, ja hän lähetti ainakin yhdelle uhreista kuvia peniksestään. Hän sai erään uhrin lähettämään hänelle kuvaa itsestään masturboimassa.

– Vastaaja sanoi, että haluaisi joskus nähdä ja kohtelisi asianomistajaa kuin prinsessaa ja jotain sellaista, tuomiossa kuvaillaan yhteydenpitoa erääseen uhriin.

Nuorin uhri 12-vuotias

Eräässäkin tapauksessa mies sai kaksi alaikäistä tyttöä houkuteltua asuntoonsa. Hän juotti näille väkeviä alkoholijuomia, saattaen nämä puolustuskyvyttömään tilaan, minkä jälkeen hän raiskasi molemmat.

Mies syyllistyi kaikkiaan kahteen törkeään raiskaukseen ja yhteen perusmuotoiseen raiskaukseen. Raiskauksen uhrit olivat 14–15-vuotiaita.

Nuorin miehen uhreista oli 12-vuotias, mutta hän joutui vain vastaajan seksuaalisten ehdottelujen kohteeksi, eikä tavannut tätä henkilökohtaisesti ennen kun esti tämän sosiaalisessa mediassa. Kaikkiaan mies tuomittiin neljään uhriin kohdistuneista rikoksista.

Toimi suunnitelmallisesti

– Vastaajan menettely on myös kokonaisuudessaan suunnitelmallista: tutustuminen asianomistajiin on noudattanut samaa kaavaa, jossa vastaaja on ensin ruvennut seuraamaan asianomistajia Instagramissa, sitten lähettänyt kehuvia viestejä Snapchatin kautta ja houkutellut tai yrittänyt houkutella asianomistajia tapaamaan häntä alkoholia lupaamalla, oikeuden tuomiossa kerrotaan.

Emmanuel tuomittiin kahdesta törkeästä raiskauksesta, kolmesta törkeästä lapsen seksuaalisesta hyväksikäytöstä, lapsen törkeästä hyväksikäytöstä, raiskauksesta sekä huumausainerikoksesta 6 vuoden 6 kuukauden ehdottomaan vankeusrangaistukseen.

Mies oli vastustanut vangitsemista sillä perusteella, että hänen 4-vuotias poikansa asuu pääasiassa hänen luonaan. Oikeus ei kuitenkaan pitänyt vangitsemista kohtuuttomana seuraamuksena.

Mies määrättiin lisäksi maksamaan uhreilleen yli 40ִ 000 euroa korvauksia tekojensa aiheuttamasta kärsimyksestä, kivusta, särystä ja tilapäisestä haitasta, kuten mielenterveyden häiriöistä.

Tuomio ei ole lainvoimainen. 

Tuomiosta kertoi aiemmin Ilta-Sanomat.

Lue myös:

    Uusimmat