Tasapainoisesta ja hyvältä tuntuvasta elämästä huolimatta kaksisuuntainen mielialahäiriö pysyy Päivi Storgårdin mielessä joka päivä.
Toimittaja ja poliitikko Päivi Storgård julkaisi elokuun lopussa esikoiskirjansa Keinulaudalla (Schildts & Söderströms), joka kertoo kaksisuuntaiseen mielialahäiriöön sairastuvasta tv-toimittajasta.
Kirja perustuu omakohtaisiin kokemuksiin, sillä Storgårdilla itsellään diagnosoitiin kyseinen mielisairaus seitsemän vuotta sitten.
Kirjan julkaisemisen yhteydessä Storgård on ollut paljon esillä ja puhunut avoimesti mielialahäiriöstään. Henkilökohtaisesta aiheesta puhumista avitti se, että puoliso, lapset ja muiden läheiset ovat alusta asti olleet tukena sekä kirjaprojektin että sairauden kanssa.
– Vanhempani, siskoni, lapseni ja entinen aviomieheni tiesivät kaikki, mitä on tulossa. Parille avainhenkilölle annoin myös valmiin teoksen luettavaksi ennen kuin se meni taittoon, ja kuuntelin heidän kommenttejaan, Storgård selittää.
Tällä hetkellä Päivi Storgårdilla on menossa hyvä vaihe ja elämä on tasapainossa. Hän kertoo, että kaksisuuntaisessa mielialahäiriössä hyvät kaudet saattavat kestää vuosia, mutta isot mullistukset ja stressaavat tilanteet saattavat vauhdittaa kausien vaihtumista.
– Nyt on hyvä olla, mutta täytyy vain pitää huolta, että ei tule liian hyvä olla. Se ei sitten taas ole tervettä, Storgård kuvailee.
Hän kokee sairastamansa mielialahäiriön hyväksymisessä ja siihen suhtautumisessa olevan paljon samaa kuin diabeteksessä.
– Kaksisuuntainen on krooninen sairaus, eli siitä ei voi parantua. Vertaan sitä usein diabetekseen, sillä molemmat ovat jatkuvia ja niihin kuuluu tasapainon hakeminen ja itsensä tarkkailu. Kaksisuuntaiseen mielialahäiriön hoitoon kuuluu normikäytäntönä mielialapäiväkirjan pitäminen. Kyllähän sen sairauden joka päivä muistaa, Storgård selittää.
Säännölliset ja terveelliset elämäntavat auttavat sairauden hallinnassa pitämisessä.
– Elämänrytmin pitää olla säännöllinen. Ei se tietenkään pidä sairausjaksoja kokonaan poissa, mutta se auttaa. Ei alkoholia eikä yökukkumisia, vaan sellaista tervettä elämää. Ja tietenkin lääkehoito on todella tärkeää, Storgård kuvailee.
Päivi Storgård vieraili keskiviikkona 6. marraskuuta Huomenta Suomessa ruotsalaisuuden päivän eli Svenska Dagenin puitteissa. Katso haastattelu:
Uusimmat
-
02:44
Oleksandr Usyk on kiistaton mestari! Tyson Fury "oli jo täysin poissa" MM-trillerissä
-
00:00
Nyt tarkkana tulen kanssa: Ympäri Suomea valtava määrä maastopaloja
-
23:50
Syytti Jesse Puljujärveä – NHL-kommentaattorilta erikoinen näkemys kanukkipakin sikailuun
-
23:16
Troolari uponnut avomerellä Etelä-Afrikassa: 11 kalastajaa kateissa
-
22:59
Reetta Hurske tykitti huippuajan Puolassa
-
22:42
Marco Reus tarjosi 25 000 fanille ilmaisen oluen
-
22:24
Israelin sotakabinetin ministeri uhkaa erota
-
22:17
2 000 000 euron lottopotti jäi nappaamatta: Tällä rivillä se olisi lähtenyt taskuun
-
22:06
Leijonat hurjan paikan edessä – näin katastrofi voidaan välttää
-
21:51
Leijonat-pelaajille rapaa niskaan – Olli Jokiselta tiukkaa tekstiä
-
21:39
Leijonia uhkaa MM-katastrofi – Jukka Jalonen murahti oudosta tuomiosta, kuittasi napakasti paineutelut
-
21:01
American Horror Story -tähti Sarah Paulson paljasti, miksei asu yhdessä pitkäaikaisen kumppaninsa kanssa
-
20:59
Tällä taktiikalla tuli Suomen ensimmäinen palapelimestaruus – nuoret naiset jyräävät
-
20:41
YK: Valtava määrä ihmisiä joutunut pakenemaan Israelin sotatoimia Rafahista
-
20:38
Jesse Puljujärvi ärähti suomalaismedialle – munille huitominen kiinnosti Prahassa: "Ei mistään muusta"
-
20:31
Eveliina Määttänen täräytti huippuajan – SE jäi todella lähelle
-
20:25
Jukka Jalonen tuskaili Leijonien lapsuksia: "Pitää maksaa isoa hintaa"
-
20:19
Purjekoneiden hinaukseen käytetty lentokone rojahtanut hallitsemattomasti maahan Pieksämäellä
-
20:18
Italian-kodin arkkitehti aiheuttaa harmaita hiuksia Ellen Jokikunnakselle ja Jari-puolisolle: "Kaveri leikkii tulella"
-
20:02
Mitä tehdä, kun masennus koettelee parisuhdetta? Sairastuneen kumppanikin tarvitsee tukea
-
Lataa lisää