Kivuliaan aknen kanssa kamppaillut teinityttö kertoo parantaneensa iho-ongelmansa vihreän teen ja hunajan avulla.
17-vuotiaan Hilda Paz Roblesin kamppailut kivuliaan kystisen aknen kanssa alkoivat viime vuoden huhtikuussa.
– Tähän päivään mennessäkään en tiedä, mikä sen aiheutti, teini kertoo Allure-sivustolle.
Hämmentyneenä tulehtuneesta ihostaan Robles kääntyi perheenjäsentensä neuvojen puoleen. Tätinsä ehdotuksesta Robles päätti kokeilla teetä, ja sekoitti vihreän teen joukkoon ripauksen hunajaa.
Robles kertoo käyttäneensä ihonsa hoidossa raakahunajaa. Hunaja.net-sivuston mukaan EU:n hunaja-asetus määrittää muun muassa hunajan kauppanimiä ja laatua, eikä kyseinen asetus tunne termiä "raakahunaja". Käytännössä suomalainen hunaja täyttää kuitenkin lähes aina ne määritelmät, joita niin kutsutulle raakahunajalle asetetaan.
"Monikaan ei usko minua"
Juotuaan teesekoitustaan kolme kertaa viikossa Rables kertoo pian huomanneensa ihonsa kunnossa huomattavaa eroa. Niinpä hän alkoi tehdä myös kasvonaamioita samoista raaka-aineista.
Roblesin naamiosekoitusta varten tulee tyhjentää muutama teepussi kulhoon ja sekoittaa joukkoon hunajaa. Naamio levitetään kasvoille. Robles kertoo antavansa naamion muhia puolesta tunnista pariin tuntiin. Aluksi hän käytti naamiota kolme kertaa viikossa parin kuukauden ajan, mutta sittemmin hän on vähentänyt käyttöä kertaan viikossa.
Robles jakoi Twitterissä vaikuttavan kuvaparin ihostaan ennen ja jälkeen tee-hunaja-hoitojen. Pian hänelle tulvi kyselyitä siitä, miten hän oli onnistunut ihonhoidossaan niin hyvin.

