Miehet eivät ole enää harvinaisia ensi- ja turvakodeissa – turvan sai viime vuonna 55 miestä

Suurimmissa kaupungeissa turvakodit olivat jouluna täynnä, vain Turussa ja Oulussa oli vielä tilaa. Joulu on aikaa, jolloin perheet sinnittelevät ja lapsille yritetään tarjota rauhallinen joulu.

– Perheet sinnittelevät viimeiseen asti kotona ja joulun jälkeen tilanteet purkautuvat. Erityinen asia on tänä vuonna ollut se, että yksin ilman lapsia tulevien määrä on selkeästi kasvanut.

– Heikko signaali näyttää olevan myös se, että ikääntyneiden ja eläkkeellä olevien määrä näyttäisi olevan kasvussa. Tilastot kertovat sen myöhemmin, mutta semmoinen tuntuma meillä tällä hetkellä on, kertoo Ensi- ja turvakotien liiton pääsihteeri Riitta Särkelä.

Uusista turvakodeista huutava pula

Turvakoteihin turvautuvat nimenomaan perhe- ja lähisuhdeväkivallan kohteeksi joutuneet.

– Taustalla on fyysistä henkistä väkivaltaa eri muodoissaan tai sitten vakavaa uhkaa, kertoo Särkelä.

Liitossa ollaan huolissaan siitä, että suurimmissa kaupungeissa turvakodit ovat täynnä. Uusista turvakodeista on huutava pula.

– Tänä vuonna meillä jää satoja perheitä turvakotipaikkojen ulkopuolelle siitä syystä, että turvakodit ovat täynnä. Toinen rahan riittämättömyyteen liittyvä asia on se, että turvakotiverkosto on liian harva, esimerkiksi Itä- ja Pohjois-Suomessa ja Satakunnassa ja ei ole ainuttakaan turvakotia, sanoo Särkelä.

Ensi- ja turvakotien liitto on vedonnut valtioon, että ensi budjetissa määrärahoja nostettaisiin, jotta saataisiin pahimmat katvealueet katettua ja turvakoteihin saataisiin lisää perhepaikkoja.

– Kenenkään ei pitäisi joutua jäämään perheeseen tai kotiin siitä syystä, että turvakoti on täynnä. Haluan rohkaista kaikkia miettimään, että apua kannattaa hakea, koska meillä on kokemus, että väkivalta ei ratkea itsestään, sanoo Särkelä.

Tarvetta 500:lle turvakotipaikalle

Suomessa on turvakoteja 19, joista yksitoista on Ensi- ja turvakotien ylläpitämiä. Perhepaikkoja turvakodeissa on tällä hetkellä 114.

– Eurooppalaisen tutkimuksen pohjalta tiedetään, että Suomessa olisi tarvetta noin 500:lle turvakotipaikalle, kun on arvioitu perheväkivallan yleisyyttä. Eli ollaan todella kaukana siitä. Vain reilu viidennes on katettu. Suomi on eurooppalaisittain vertailututkimuksen mukaan kolmanneksi väkivaltaisin maa, sanoo Särkelä.

Hänen mukaansa Suomessa väkivalta on myös sukupuolittunut ja useimmiten väkivallan kohteeksi joutuu nimenomaan nainen.

– Toki jäsenyhdistyksen turvakodissa kävi myös 55 miestä. Suurin osa on kuitenkin naisia ja lapsia tietysti heidän kanssaan. Tänä vuonna meidän yhdistysten kodeista on hakenut apua 2000 ja heistä on ollut noin puolet lapsia, sanoo Särkelä.

Uudenvuodenaatostakaan ei odoteta rauhallista.

– Kyllä varmasti monissa perheissä tilanteet kärjistyvät. Uuteenvuoteen eli liity samalla tavalla latausta kuin jouluun, että turvakodit tulevat uudenvuoden tienoilla täyttymään ja olemaan täynnä. Toivottavasti olen väärässä, sanoo Särkelä.

Eikä uusi vuosi tuo helpotusta. Ensi- ja turvakotien liitossa seurataan jännityksellä sitä, mitä hallituksen leikkaukset tuovat tulleessaan.

– Lapsiperheet ovat aika tiukoilla, se on sellainen kuormittava elämänvaihe kaikin puolin.

– Hallitus on tehnyt ja tekemässä leikkauksia, jotka kohdistuvat erityisesti lapsiperheisiin. Me kannamme huolta siitä, että se voi aiheuttaa myös tilanteiden kärjistymistä väkivallaksi perheissä, kun ahdinko kasvaa liian suureksi. Siinä mielessä nämä leikkauspäätökset eivät ole viisaita vaan ne tuottavat helposti kasautuvia ongelmia, Särkelä sanoo.

Lue myös:

    Uusimmat