Miehen yli ajanut rattijuoppo vankilaan - "Suurta välinpitämättömyyttä"

Helsingin käräjäoikeus tuomitsi 39-vuotiaan porvoolaisnaisen kahden vuoden ehdottomaan vankeustuomioon.

Nainen ajoi 1,26 promillen humalassa vuosi sitten noin 60-vuotiaan miehen yli Helsingin Kumpulassa.

Nainen tuomittiin törkeästä rattijuopumuksesta, törkeästä liikenneturvallisuuden vaarantamisesta ja törkeästä kuolemantuottamuksesta.

Oikeudessa nainen kertoi, ettei hänellä ollut selkeitä muistikuvia tapahtumasta. Hän kertoi tekevänsä vuorotyötä ja yrittäneensä viikonloppuisin nukkua enemmän. Sen takia hän oli ottanut unilääkettä. Alkoholia hän ei muistanut nauttineensa.

Verestä löytyi alkoholin lisäksi rauhoittavaa lääkettä, klooridiatsepoksidia.

Onnettomuus tapahtui lauantaina 25. huhtikuuta 2015 hieman kello 21 jälkeen Kustaa Vaasan tiellä keskustan suuntaan.

Todistajat kertoivat oikeudessa, että naisen ohjaama auto oli heittelehtinyt aiemmin Lahden moottoritiellä. Intiankadun risteyksessä nainen oli sitten ajanut punaisia päin. Juovuksissa ollut helsinkiläismies oli ylittämässä katua suojatietä pitkin.

Nainen ajoi keskimmäistä kaistaa ja molemmilla reunimmaisilla oli auto pysähtyneenä.

Auton nopeus ei selvinnyt, mutta noin 30 metriä ajoneuvon kanssa ajautunut mies kuoli välittömästi.

Ehdoton vai ehdollinen?

Käräjäoikeus totesi naisen teon omassa rikoslajissaan ”sangen vakavaksi”. Vakava liikenneonnettomuus oli ennalta-arvattavissa, kun nainen oli lähtenyt Porvoosta väsyneenä ja alkoholia nauttineena pitkälle ajomatkalle pitkin vilkasta tietä.

Oikeus arvioi oikeudenmukaiseksi rangaistukseksi kaksi vuotta vankeutta.

Naista ei ollut aiemmin rekisteröity rikoksista, mikä puolsi ehdollista tuomiota, mutta käräjäoikeus päätyi ehdottomaan. Oikeuden mukaan teko osoitti siinä määrin suurta välinpitämättömyyttä.

Käräjäoikeus määräsi naisen maksamaan kuolleen miehen veljelle 4000 euroa korvauksia, koska he olivat olleet poikkeuksellisen läheisiä.

Lue myös:

    Uusimmat