Miehellä yli sata kiloa kannabiksen kukintoa myyntiin – poliisi seurasi miesjoukkiota kuuntelulaittein
Espoon käräjäoikeus antoi tällä viikolla tuomion tapauksessa, jossa miehet pitivät hallussaan huomattavia määriä huumausaineena käytettävää kannabiksen kukintoa.
Oikeus tuomitsi viisi miehistä törkeistä huumausainerikoksista ja kolme perusmuotoisista teoista. Teot oli tehty Espoon, Helsingin ja Tampereen alueella.
Yli sadan kilon kannabiserä
Miehistä pisimmän tuomion sai Endi Skendaj, joka tuomittiin 5 vuoden 10 kuukauden vankeusrangaistukseen. Hän oli pitänyt hallussaan noin 113 kiloa kannabiskukintoa, josta oli myynyt noin viisi kiloa. Ramazan Gripshi taas tuomittiin 4 vuoden 10 kuukauden vankeusrangaistukseen tämän pidettyä hallussaan noin 80 kiloa kannabiskukintoa ja myytyä siitä noin 1,7 kiloa.
Muiden henkilöiden tuomiot vaihtelivat kannabiksen hallussapidosta ja myynnistä vaihtelivat yhdeksästä kuukaudesta kolmeen vuoteen.
Laatu ei vakuuttanut oikeuttakaan
Poliisi käytti tutkinnassa runsaasti miesten keskustelujen salakuuntelua teknisin välinein. Äänitallenteita oli yhteensä sata. Tuomiosta ei käy ilmi, mistä aineet oli saatu, mutta epäillyt kävivät kuunteluiden perusteella runsaasti keskustelua ulkomailta, esimerkiksi Albaniasta, hankittavista huumausaineista.
Tuomiossa otettiin huomioon hallussapidetyn ja myydyn kannabiksen määrän lisäksi syytettyjen asema huumausainekaupassa sekä se, että kannabiskukinto oli huonolaatuista eikä sen huumavan ainesosan määrää oltu tarkemmin selvitetty. Miehiä syytettiin myös amfetamiinin tai kokaiinin kaupasta, mutta näistä oikeus ei katsonut olevan riittäviä todisteita.
Tuomituista kolme jatkaa istumista vankilassa, ja neljäs on määrätty vangittavaksi ja toimitettavaksi välittömästi vankilaan.
Uusimmat
-
16:23
Suora lähetys: Kokoomuksen eduskuntaryhmä pui Rydmanin tapausta – kansanedustaja: "Nämä ovat todella kuvottavia tapahtumia"
-
16:19
Putin sanoi olevansa ylpeä Ukrainassa olevista sotilaistaan – MTV Uutiset seuraa Ukrainan sotaa
-
16:18
Marin vierailee tänään Kroatiassa, jonka presidentti on puhunut outoja Suomen Nato-jäsenyydestä – tästä on kyse
-
16:15
"Tehokas tapa markkinoida omaa kotia varkaille" – näin vähennät asuntomurron riskiä lomasi aikana
-
16:04
Katso ihastuttava kuvapari! Heidi Sohlbergin tytär Josefina täytti 15 vuotta: ”Meillä on syvä ystävyyssuhde”
-
15:57
Poliisi huutokauppaa UB-jengipomon taloja Porvoossa – virkavalta otti teräasaidalla rajatun kiinteistön haltuun näyttävästi
-
Lumiesteiden ja muiden kattoturvatuotteiden hankinta uuteen omakotitaloon – mitä tuotteita tarvitaan, ja miksi? Mainos
-
15:50
Viron yleisradio: Venäläinen helikopteri lensi luvatta Viron ilmatilassa
-
15:49
Jäävätkö hitas-asunnot pian historiaan? Tässä syy
-
15:29
Jalkapalloilija siirtyi Venäjälle – maajoukkue näytti ovea
-
15:19
Dopingkäry toi suomalaishiihtäjä Ari Luusualle jättisakot
-
14:56
Ensimmäinen lento 100-prosenttisesti uusiutuvalla polttoaineella – tätäkö on lentämisen tulavaisuus?
-
14:50
Liikuntarajoite ei ole este urheilemiselle – Otso ajaa hyvän asian puolesta käsipyörällä Suomesta Pariisiin
-
14:38
Kirjailija Panu Rajala määrättiin lähestymiskieltoon mökkinaapurin häirinnästä – "Absurdi tragifarssi"
-
14:32
Naisen arkinen kulhopulma keräsi Twitter-kansan huomion – "Olen yrittänyt saada ongelmaa ratkaistuksi kaksi päivää, enkä voi nyt luovuttaa"
-
14:30
Prinssi William täytti 40 vuotta – prinssi Charles onnitteli poikaansa suloisella kuvakollaasilla
-
14:16
Wille Rydman puolustautuu sosiaalisessa mediassa – entinen tyttöystävä: Tavoitteena saada epäasiallisesta kohtelusta kertovat tytöt vaiennettua
-
14:16
Liettuan ulkoministeri: "Jos Suomea ja Ruotsia ei hyväksytä Natoon nopeasti, tarjoamme voiton Venäjälle"
-
14:11
Jalkapallon MM-kisoihin seksikielto – voi johtaa seitsemän vuoden vankeustuomioon
-
14:10
Suomen susilaumojen määrä kasvoi
-
Lataa lisää
