Microsoft julkisti kasan uusia pelilaitteita Xboxille

Microsoft paljasti lehdistötilaisuudessaan useita uusia Xbox One -laitteita, Xbox Live -ominaisuuksia ja paljon uusia pelejä.

Xbox E3 -lehdistötilaisuudessa Los Angelesissa esiteltiin Xbox One S, joka on kenties kaunein ja kompaktein Xbox-konsoli koskaan. Konsoli on lähes puolet edeltäjäänsä pienempi ja siinä on sisäänrakennettu virtalähde. Laitteella voi katsoa Blu-ray-elokuvia sekä striimata 4K Ultra HD -videoita esimerkiksi Netflixistä.

Loppuvuodesta 2017 Microsoft tuo markkinoille omien sanojensa mukaan kaikkien aikojen tehokkaimman pelikonsolin, joka kulkee työnimellä Project Scorpio.

Lisäksi Xboxin langaton ohjain on saanut kaivatun päivityksen: uudessa ohjaimessa kerrotaan olevan parempi otepinta ja se on väriltään valkoinen Xbox One S:n mukaisesti. Ohjaimessa on myös Bluetooth, jolloin pelaaminen onnistuu langattomasti myös Windows 10 PC:llä ja tableteilla. Lisäksi ohjaimen värin voi kustomoida itselleen sopivaksi.

Gears of War 4 -pelin teemaan saadaan myös oma Limited Edition -ohjain.

Lisäksi pelaajia yhdistävään Xbox Liveen tulee rutkasti uudistuksia, jotka helpottavat yhteispelaamista muiden pelaajien kanssa eri puolilla maailmaa kielialueesta riippumatta.


Lähde: Xbox Suomi

Lue myös:

    Uusimmat