Michelle Obama ja Meghan Markle tapasivat – puhuivat yhteisistä kiinnostuksenkohteista

Michelle Obama kertoo kaiken:"Tuntui, että olin epäonnistunut" 2:42

Kaksi vaikutusvaltaista ja valokeilassa paistattelevaa naista tapasi toisensa tällä viikolla. 

Video: Michelle Obama kertoo kirjassaan parisuhteestaan, lapsistaan ja suhtautumisestaan Donald Trumpiin. ​​​​​​​

Michelle Obama ja herttuatar Meghan tapasivat maanantaina, kun herttuatar osallistui Obaman uuden kirjan kiertuetilaisuuteen Lontoossa. Lähteiden mukaan naiset viettivät pitkän ajan keskustellen kahden kesken. 

– He keskustelivat pitkään naisten tukemisen ja voimaannuttamisen tärkeydestä kaikissa kulttuureissa ja yhteisöissä. He myös jakoivat kokemuksia raskaudesta ja lastenkasvatuksesta sekä puhuivat tyttöjen koulutuksesta. 

Obama antoi herttuattarelle jo aiemmin vinkkejä julkisen aseman omaksumiseen. Yhdysvaltojen entisen presidentin puoliso kertoi kokeneensa aikanaan oman uuden asemansa toisinaan painostavaksi ja kehotti herttuatarta antamaan muutokselle aikaa. 

– Vietin itse ensimmäiset kuukaudet Valkoisessa talossa pääasiassa huolehtien tyttäristäni, varmistaen, että he pääsivät hyvin alkuun koulussa ja saivat ystäviä, ennen kuin lähdin mukaan kunnianhimoisempaan työhön, Michelle kertoi. 

Obama uskoo, että herttuatar Meghan pystyy parhaiten hyödyntämään vaikutusmahdollisuuksiaan, jos hän tekee jotakin, jolla on hänelle henkilökohtaisesti suuri merkitys. 

Lähde: E!News

Lue myös:

    Uusimmat