Michelle Obama avasi sanaisen arkkunsa Donald Trumpista – nyt pesee ja kunnolla: "Jos olet vanhempi kuten minä..."

Michelle Obama kritisoi Donald Trumpin koronapandemian hoitoa. 

– Jos olet vanhempi kuten minä, tunnet seuraukset presidentin epäonnistumisesta ottaa pandemia vakavasti. Hänen jatkuvasta vähättelystä maskien merkityksestä ja sosiaalisesta etäisyydestä. 

Näillä sanoilla Yhdysvaltainen entinen ensimmäinen nainen Michelle Obama aloitti uuden videonsa, jossa hän moittii presidentti Donald Trumpin kykyä hoitaa koronapandemiaa Yhdysvalloissa.

Obama kertoo, että Yhdysvalloissa on tällä hetkellä käynnissä tragedia, joka johtuu siitä, ettei viruspandemiaa ole osattu hoitaa oikeanlaisilla toimilla.

– Tällä päivämäärällä on kuollut enemmän amerikkalaisia virukseen kuin Irakin, Afganistanin, Vietnamin ja Korean sodissa yhteensä. Laske kaikki nuo rohkeat uhratut ihmiselämät yhteen ja kaksinkertaista ne. Siinä suunnilleen tämän tragedian laajuus, Obama tiivistää. 

Epäonnistuminen pandemian hoidossa vain yksi esimerkki kykenemättömyydestä

On selvää, kumman leiriin Obama on asettautunut syksyn presidentinvaaleissa. Obama on julkisuudessa näkyvästi ilmaissut tukensa vastaehdokas Joe Bidenille

Obaman mukaan huolimattomuus pandemian hoidossa on vain yksi esimerkki Trumpin kykenemättömyydestä hoitaa presidentin virkaansa.

Nainen kertoo, että Trumpin valehtelu, syyttely ja pelottelu on saanut aikaan sen, että rasismi kukoistaa tällä hetkellä Yhdysvalloissa.

– Yhdessä asiassa presidentti on todella hyvä ja se on pelon, hämmennyksen sekä valehtelun hyödyntäminen voittaakseen. Ymmärrän sen. Mutta myös tunnen sen. 

– Se, että minua pelätään mustana naisena enemmän kuin vallitsevaa kaaosta, jota käymme tällä hetkellä lävitse. Se satuttaa. Se satuttaa meitä kaikkia.

Katso Obaman video yläpuolelta.

Lue myös:

    Uusimmat