Michael Jacksonin tytär puolustaa isäänsä – ronski reaktio karuihin syytöksiin

Paris Jackson puolustaa isäänsä Twitterissä.

Vuonna 2009 kuolleen pop-ikoni Michael Jacksonin tytär Paris Jackson reagoi Twitterissä isäänsä koskeviin eilen julkistettuihin syytöksiin.

Lukuisat mediat uutisoivat julkitulleesta poliisiraportista koskien vuonna 2003 Michael Jacksonin Neverland-tilalle tehtyä kotietsintää. Talosta löytyi etsinnässä runsaasti pornografista video- ja kuvamateriaalia, joissa oli mukana muun muassa eläinten kidutusta.

– Negatiivisuus myy aina, ikävä kyllä. Toivon, että te kaikki jätätte huomiotta sen uutisoidun roskan ja ne loiset, jotka yrittävät edetä urallaan yrittämällä herjata isääni, Paris Jackson twiittasi.

– Puhtaimpien ihmisten kimppuun käydään aina. Isäni on aina ollut ja tulee aina olemaan syytön. Näin tullaan todistamaan tulevaisuudessakin, Jacksonin tytär jatkaa.

Isäänsä puolustavien twiittien vakuudeksi Paris Jackson julkaisi Twitterissä kuvan, jonka mukaan hän on lisännyt aihetunnisteen mood eli tunnelma.

Vuonna 2009 sydänkohtaukseen kuolleen poptähti Michael Jacksonin tarina sai eilen tiistaina entistä rumempia piirteitä. Radar Online -sivusto uutisoi saaneensa haltuunsa aiemmin julkaisemattoman poliisiraportin Jacksonin Neverland-kotitilan kartanoon vuonna 2003 tehdystä kotietsinnästä.

Raportin mukaan Jacksonin kotoa löytyi muun muassa eläinten kiduttamista ja sadomasokismia sisältävää pornografista materiaalia, muun muassa videoita ja kirjoja. Laulajan kotoa löytyi myös muun muassa valokuvakokoelmia alastomista tai vähäpukeisista nuorista pojista.

Radar Onlinen mukaan Michael Jackson maksoi ennen kuolemaansa lähes 200 miljoonaa USA:n dollaria eli noin 177 miljoonaa euroa häntä pedofiliasta syyttäneille lähes 20 ihmiselle, jotta nämä vaikenisivat syytöksistään.

Lue myös:

    Uusimmat