Metsästä löytyneen Peggy-tytön vanhempien 15 vuoden piina ohi – murha ehditty tunnustaa ja perua

9-vuotias saksalaistyttö Peggy Knobloch katosi kotimatkallaan koulusta Lichtenbergissä toukokuussa 2001. Vanhempien piina sai päätöksensä vasta lauantaina, 15 vuotta myöhemmin, kun metsästä löydettyjen jäänteiden tunnistettiin dna-testeissä kuuluvan Peggylle.

Peggyn katoaminen aloitti aikanaan valtavan etsintäoperaation niin Saksassa, Turkissa kuin Tshekissäkin, jonne tytön epäiltiin kidnapatun. Silminnäkijä kertoi nähneensä tytön Turkissa marraskuussa 2003, jolloin etsintöjä laajennettiin Keski-Euroopasta toisaalle. Kidnappauksen takia Daily Mail kutsuu Peggyä Saksan Madeleine McCanniksi.

poliisi saksa
Poliiseja etsimässä Peggyä kesällä 2001.

Tunnustus ja sen peruminen

Jo aiemmin Peggyn murhalle oli tullut tunnustus. Kehityshäiriöinen Ulvi Kulac, tuolloin 24, tunnusti surmanneensa tytön vuonna 2002 ja hänet tuomittiin tapahtuneesta elinkautiseen.

Kulac perui myöhemmin tunnustuksensa, jonka hän oli Daily Mailin mukaan sanonut peitelläkseen tietoa siitä, että hän oli käyttänyt tyttöä seksuaalisesti hyväkseen. Bildin mukaan mies syyllistyi usean lapsen hyväksikäyttöön Lichtenbergin alueella 2000-luvun alussa.

Pitkittyneessä oikeusprosessissa Kulacin murhatuomio kumottiin vuonna 2014.

Vapaaksi psykiatrisesta sairaalasta hän pääsi viime vuonna, ja Bildin mukaan hän työskentelee nyt kuulakärkikynien pakkaamossa muiden kehitysvammaisten kanssa.

Mitä Peggylle sitten tapahtui? Peggyn jäänteet eivät löytyneet kaukaa Turkista, vaan 15 kilometrin päästä tytön kotikaupungista. Sienestäjät tekivät löydön Thüringenissa sijaitsevasta metsästä Rodacherbrunnin lähistöltä. Paikalta löydettiin myös tytölle kuulunutta omaisuutta.

Peggyn uskotaan haudatun matalaan hautaan, jonka villieläimet ovat kaivaneet osin esiin. Löytöpaikalla on nyt yli sata rikostutkijaa etsimässä johtolankoja, joiden avulla tytön surmaajan jäljille päästäisiin.

Lue myös:

    Uusimmat