Metro "savusi" Kontulassa – kyseessä harvinainen tapaus, sanoo palomestari

Pelastuslaitoksen lisäksi Kaupunkiliikenteen huoltohenkilöstö on käynyt paikan päällä tutkimassa metroa, jonka luultiin aluksi olevan tulessa vaunusta kohonneen vesisumun takia. 

Helsingin pelastuslaitos sai noin kello 12.45 tiedon liikennevälinepalosta Kontulan metroasemalta. Metrojunan havaittiin savuavan. Kyseessä ei kuitenkaan ollut tulipalo.

Helsingin pelastuslaitoksen päivystävä palomestari sanoo MTV Uutisille, että Kontulan metroasemalle saapuneessa metrovaunussa oli lauennut sprinkleri, jonka aiheuttama kosteus oli näyttänyt tulipalon aiheuttamalta savulta. 

– Metrovaunu ei ole savussa, vaan se on vesisumua, hienojakoista vesi-ilma-aerosolia, päivystävä palomestari sanoo MTV Uutisille noin kello 13.10. 

Metro tyhjennettiin, eikä tapahtuneesta ole koitunut henkilövahinkoja.

Pelastuslaitoksen lisäksi paikalla on ollut Kaupunkiliikenteen huoltohenkilöstöä.

Päivystävän palomestari ei ota kantaa mahdolliseen syyhyn, mutta toteaa, että sprinklerin laukeaminen vaatii tietynlaisen lämpötilan. 

– Eli kyseisen sprinklerin suuttimeen on kohdistunut korkea lämpötila, mutta miksi, sitä en osaa sanoa, hän totesi kello 13 jälkeen.

Kyseessä harvinainen tapaus

Helsingin Sanomille päivystävä palomestari Tarmo Helander on myöhemmin kertonut, että sprinklerit olivat lauenneet, kun metron virrotin oli syttynyt palamaan. Metrovaunun alla sijaitsevan virrottimen tehtävänä on antaa käyttövoimaa metroille kiskojen vieressä olevasta virtakiskosta.

Päivystävän palomestarin kokemuksen mukaan kyseessä on harvinainen tapaus, joskin metroissa havaitaan vikoja kuukausittain. 

– Metron vikaantuminen voi olla esimerkiksi jarruvika tai ilkivaltaa tai mitä tapahansa, niitä sattuu silloin tällöin. Ei viikoittain, mutta kuukausittain kuitenkin, hän sanoo.

Helsingin pelastuslaitoksella ei ole asiasta muuta tiedotettavaa, pelastuslaitos toteaa viestipalvelu X:ssä. 

Jos tviitti ei näy, voit katsoa sen täältä

Lue myös:

    Uusimmat