Meteorologi: Turussa ja Tampereella voi olla valkea maa huomisaamuna

Ensi yönä lunta ja räntää voi sataa paikoin maan eteläosassa asti.

Suomeen virtaa nyt kylmää ilmaa pohjoisesta.

– Ensi yönä ja keskiviikkona aamulla maa voi muuttua valkoiseksi jopa Tampereella ja Turussa asti. Vaikka sateet muuttuvat lumikuuroiksi, ilman lämpötila on sen verran plussalla, että on kuitenkin kysymysmerkki, paljonko lunta jää maahan. Pahoja keliongelmia tuskin tulee etelässä, koska sateen määrä on sen verran pieni ja tuuli ja pilvisyys pitävät tienpinnat plussalla. Vaasan seudulla ja siitä pohjoiseen sen sijaan ajokeli saattaa muuttua huomattavankin huonoksi lumisateiden takia. Siellä voi tulla pidemmän aikaa meren voimistamia sakeita lumikuuroja, ennustaa MTV Uutisten meteorologi Pekka Pouta.

Lännessä päivän ylimmät lämpötilat jäävät keskiviikkona pariin asteeseen, pääkaupunkiseudullakin vain viiden asteen tienoille.

– Näyttää siltä, että sateet jäävät Helsingin seudulla vähäisiksi vesi- ja räntäkuuroiksi. Koleata kyllä on, kun pohjoistuuli puhaltaa, sanoo Pekka Pouta.

Idässä tulee keskiviikkona vesikuuroja ja lämpötilat ovat siellä yli viidessä asteessa.

Paikkakuntakohtaiset ennusteet ja sadetutka MTV:n sääsivustolla.



Uusimmat