Mert Otsamo muistaa omalta Muodin huipulle -taipaleeltaan erityisesti yhden erikoisen haasteen

Mert Otsamo muistaa yhä lämmöllä oman Muodin huipulle -kautensa, jonka myötä hän nousi koko Suomen tuntemaksi muotisuunnittelijaksi.

Muotisuunnittelija Mert Otsamon pesti Muodin huipulle  -ohjelman vakituomarina on tavallaan paluu juurille. Otsamo nousi koko kansan tietoisuuteen osallistuttuaan itse Muodin huipulla -ohjelmaan vuonna 2009, jossa sijoittui kolmanneksi.

Otsamo kertoi MTV Uutisille ohjelman pressitilaisuudessa pääsyn vakituomariksi olevan hänelle itselleen suuri, merkityksellinen meriitti sekä suuri kunnia.

– Koen myös, että se on iso vastuu. On hienoa olla mukana, olen tosi innoissani. 

Ohjelman aiemmalla kaudella Otsamo nähtiin myös sen ensimmäisessä jaksossa mentorin roolissa. Tuolloin muotisuunnittelija sai hieman maistiaista siitä, millaista ohjelmassa työskentely olisi muuten, kuin kilpailijana. 

Hänen tuotantokaudellaan ennakkoon jännitti muun muassa se, millainen kausi tulisi ylipäätään olemaan ja millaisia kilpailijoita olisi mukana. 

– Kun ymmärtää myös, mitä se on suunnittelijoille, millaista se itse kisaaminen on, niin tietenkin ehkä jännitti myös kisaajien puolesta. Meillä on ihana tiimi ollut, kenen kanssa ollaan tehty töitä, että he tekivät työnteosta mahdollisimman helppoa. 

Tuomarina Otsamo pyrki olemaan realistinen. Hän kertoi halunneensa tuomaroida sekä lämmöllä että ymmärryksellä, mutta myös olla tiukka sellaisissa tilanteissa, kun sitä vaadittiin. 

– Realistinen ehkä siinä mielessä, että millä aikatauluilla ja materiaaleilla suunnittelijat lähtevät työstämään niitä designeja. Niin siihen on todella iso ymmärrys, että mitä pystyy tietyssä ajassa tekemään. Mutta olen halunnut olla myös rakentava. Koen, että rakentavalla kritiikillä pääsee paljon pidemmälle, ihmiset ottavat enemmän vastaan, kuin että lähtisin jotenkin olemaan liian ankara enkä perustelisi sitä. 

Otsamon omilta Muodin huipulle -kilpailija-ajoilta mielessä on yhä hyvin vahvasti erityisesti yksi tehtävä, jossa suunnittelijoiden täytyi tehdä Olivia-aikakauslehden sivuista asu. 

– Paperista piti siis tehdä puku. Se oli kyllä sellainen hauska, jolloin ehkä koki, että silloin kuoriutui suunnittelijana sellainen tietynlainen veistäjä ja se oli jotenkin todella hienoa. Silloin koin myös, että vapauduin suunnittelijana. 

Ohjelman jälkeen Otsamosta on tullut yksi Suomen tunnetuimmista muotisuunnittelijoista, jonka luomuksia kansalaiset saavat ihastella muun muassa Linnan juhlissa vuodesta toiseen – viime joulukuussa Linnassa nähtiin jopa 12 Otsamon suunnittelemaa asua. 

Otsamo kertoo saavuttaneensa urallaan tähän mennessä paljon enemmän, kuin olisi osannut kuvitellakaan Muodin huipulle -ohjelman kuvausten päättymisen jälkeen vuonna 2009. 

– Lähdin siihen ohjelmaan vähän ystävien painostuksesta ja vähän "läpällä". Minulla ei ollut mitään odotuksia omalta osaltani, kuin että otan vastaan mitä tulee ja ajattelin, etten tule antamaan periksi. Olen todella kiitollinen näistä vuosista asiakkailleni, ystävilleni ja tiimille, kenen kanssa olen päässyt tekemään. Voi olla kiitollinen ja ylpeä siitä, että on voinut näin monta vuotta tehdä töitä. 

Yllä olevalla videolla Mert Otsamo muistelee Muodin huipulle -aikojaan ja kertoo, aikooko suunnata jatkossa enemmän myös ulkomaisiin muotipiireihin. 

Lue myös:

    Uusimmat