Merkillisen moni suomalainen uskoo moottoriteiden "haamurajoitukseen" – tiesithän, ettei tällaista sääntöä ole olemassakaan?
Nopeusrajoitus tarkoittaa vain ja ainoastaan suurinta sallittua nopeutta. Liikenneturva muistuttaa, ettei moottoriteillä vallitse minkäänlaisia haamurajoituksia, joita ei saisi tarpeen tullen alittaa.
Turvallisen nopeuden valintaan vaikuttaa nopeusrajoituksen ohella moni muukin asia. Sellaisia ovat esimerkiksi tien kunto, ajokeli, näkyvyys sekä liikenneolosuhteet.
Nopeus on pidettävä huonoissakin olosuhteissa sellaisena, että ajoneuvon hallinta ja pysäyttäminen onnistuvat turvallisesti.
Nämä seikat pätevät myös moottoritiellä, jossa saa ajaa kovempaa kuin muilla teillä. Turvallinen ajonopeus saattaa olla moottoritielläkin tilanteesta riippuen huomattavasti alle rajoituksen.
Moottoriteillä ei ole haamurajoituksia
Liikenneturvan syksyllä 2019 toteuttamassa kyselyssä lähes joka kolmas (31 %) autoilija oli siinä uskossa, että moottoritiellä ei liikenteen sujuvuuden takia saisi ajaa alle 80 kilometrin tuntinopeudella. Tämä ei Liikenneturvan mukaan pidä paikkaansa.
– Jos tilanne sitä vaatii, on nopeutta alennettava roimastikin – myös moottoritiellä. Liikenteen sujuvuudesta ei tarvitse erikseen huolehtia, kunhan kuljettajat ottavat olosuhteet huomioon ja ajavat ennakoiden, huomauttaa Liikenneturvan koulutusohjaaja Elias Ruutti.
Lähde: Liikenneturva
Artikkeli on julkaistu alun perin keväällä 2020.
Uusimmat
-
16:47
Sanna Marinin audiosarjassa väärää tietoa Suomen historian keskeisistä käänteistä – käsikirjoittaja luottaa, että kuulijat erottavat faktan ja fiktion
-
16:41
F1:ssä merkittävä kuljettajavaihdos? Red Bull -pomolta kova paljastus
-
16:38
Lentäjä kuoli kesken lennon – matkustajakone teki hätälaskun
-
16:29
Tämä virhe voi tulla autoilijalle todella kalliiksi – tarkista huoltoväli!
-
16:28
Vierailijan 80 000 vuoden takaa odotetaan ilmaantuvan taivaalle huomenna
-
16:28
Ministeri Tavio ja Orpon hallitus saivat eduskunnan luottamuksen, kiivas keskustelu työmarkkinamallista
-
16:25
Auto kaiteen yli rotkoon katolleen, koivussa hurjat jäljet: Nuori mies kuoli Nurmeksessa
-
16:13
Venäjä kertoo vallanneensa Ukrainalta takaisin kaksi kylää Kurskin alueella – harvinainen teko
-
16:10
Al Pacino, 84, ja Noor Alfallah, 30, ovat eronneet
-
16:08
Rattijuoppo ajoi tieltä Turussa yli kävelytien – sillä kävellyt nuori mies, poliisi kaipaa sinua
-
16:00
Puolustusvoimille hankitaan laitteita gps-häirintää vastaan
-
15:57
Kaksi kuollut raketti-iskussa Israelissa Libanonin rajalla – MTV seuraa
-
15:53
Liverpool sai ikäviä uutisia
-
15:49
Olkiluodon kolmosreaktorissa häiriö – säätösauva putosi reaktoriin
-
15:39
Wimbledonin tennisturnauksen 147-vuotinen perinne katkeaa
-
15:37
"Kryptosijoittaja" siirsi yökerhotapaamisen jälkeen nuoren miehen tilille 20 000 euroa – poliisi varoittaa häikäilemättömästä ilmiöstä
-
15:22
MM-hiihtojen lipunmyynnistä huimia lukuja
-
15:20
Ukrainan tukijamaiden kokous Saksan Ramsteinissa siirretty – Bidenin perui Saksan-matkansa hurrikaanin takia
-
15:16
Mitä ihmettä? Osa tämän vuoden joulukalentereista menee hävikkiin jo nyt
-
15:08
American Express -korttimaksuissa häiriöitä
-
Lataa lisää