Talvitesteissä kilpailijatiimit totaalisesti uudella keksinnöllään yllättänyt Mercedes käytti kohuttua DAS-järjestelmäänsä kaikessa hiljaisuudessa jo toissa kaudella, paljastaa F1-tiimin pääsuunnittelija John Owen.
Video autonsa ohjauspyörää sisään ja ulos liikuttaneesta Lewis Hamiltonista lähti leviämään helmikuussa Barcelonan testeissä. Mercedes halusi tuolloin pitää ratkaisun tarkan toiminnan salassa, mutta kertoi, että kyseinen ohjausjärjestelmä kantaa nimeä DAS.
Myöhemmin on käynyt ilmi, että Mercedes pystyy DAS:n avulla säätämään etupyörien aurauskulmaa suorilta mutkiin ja päinvastoin siirryttäessä. Tällä voidaan saavuttaa esimerkiksi lisää suoranopeutta tai vähentää renkaiden kulumista mutkissa.
Jonkin ajan päästä netissä lähti kuitenkin leviämään video, jossa Hamilton näyttää tekevän samanlaista liikettä ratillaan sateisissa Unkarin aika-ajoissa vuonna 2018. Video (yllä) päätyi myös C Moren F1-lähetykseen, mutta tuolloin kukaan ei tajunnut ratin liikkumista.
Hamilton ajoi Unkarissa paalupaikalle 26 sadasosalla ennen tallikaveriaan Valtteri Bottasta. Kimi Räikkönen oli Ferrarilla kolmas yli puoli sekuntia brittiä perässä.
Nyt Mercedeksen pääsuunnittelija John Owen on vahvistanut havainnon aidoksi.
– Innovaatioiden puolesta autossa ei ole oikeastaan yhtään uusia ideoita, vain vanhoja, mutta siihen on tehty erilaisia kokoelmia, jotka tekevät uusia, erilaisia konsepteja, Owen kertoo tiimin sosiaalisessa mediassa julkaisemalla videolla.

