Valtteri Bottas kuuli kohutusta DAS-systeemistä jo vuosi sitten: ”Ei se tunnu niin kummalliselta”

Valtteri Bottas kertoo kuulleensa Mercedeksen kohua herättäneestä kaksiakselisesta ohjausjärjestelmästä ensimmäisen kerran jo liki vuosi sitten. Suomalaiskuski kertoo, millaiselta uuden DAS-järjestelmän kanssa ajaminen tuntuu.

Mercedes herätti kiinnostusta Barcelonan F1-talvitestien toisena päivänä, kun auton ohjauspyörän huomattiin liikkuvan eteen ja taakse ajon aikana. Kyseessä on aivan uusi innovaatio, jolla pyritään tiettävästi säätelemään pyörien aurauskulmia.

Valtteri Bottakselle keksintö ei sinänsä ollut uusi. Hän kertoo saaneensa vihiä siitä jo kauan aikaa sitten.

- Käytämme sitä ensimmäistä kertaa täällä, ja ensimmäisenä päivänä emme käyttäneet sitä ollenkaan. Olen tiennyt tästä kauan aikaa, eikä se ole mikään nopea projekti. Kuulin siitä ensimmäisen kerran jotain lähes vuosi sitten, Bottas kertoi perjantain lehdistötilaisuudessaan.

Ferrari-kuski Sebastian Vettel ihmetteli asiasta kuultuaan, että kuljettajana ratin liikkuminen eteen ja taakse täytyy tuntua kummalta.

- Ei se rehellisesti sanottuna tunnu, niin kummalliselta, Bottas kommentoi MTV Urheilulle.

- Systeemi toimii aika hyvin ja se on todella vakaa. Missään vaiheessa se ei tee mitään hassua, ja voit siirtää sitä vain, kun haluat. Tähän asti ei ole ollut mitään ongelmia, minkä lisäksi se on aika helppo käyttää.

Lue myös:

    Uusimmat