Valtteri Bottaksen ongelmat heikompien autojen ohittamisessa Venäjän F1-kisassa johtuivat Mercedeksen tekemän analyysin mukaan pitkistä letkoista ja auton heikosta ohjautuvuudesta.
Viime sunnuntain kisaa joukon häntäpäästä moottorirangaistuksen jälkeen starttaamaan joutunut Bottas ei pystynyt kuromaan sijoituksia kiinni läheskään samaa tahtia kuin vielä taaempaa startannut Red Bullin Max Verstappen.
LUE MYÖS: Melkoista menoa! Mercedes jakoi mielettömän faktan Valtteri Bottaksesta
Bottas sai ajosuorituksestaan paljon kritiikkiä, mutta tallipäällikkö Toto Wolff kommentoi jo tuoreeltaan, ettei Bottaksella ollut käytettävissään samanlaista vauhtietua kuin esimerkiksi Italian GP:n huimassa nousussa 19. lähtöruudusta kolmannelle palkintosijalle.
Mercedeksen tekninen johtaja Mike Elliott vastasi tiimin tekemällä analyysivideolla fanien kysymyksiin ja perusteli Bottaksen kokemia vaikeuksia.
– Ensinnäkin Valtteri ajoi fantastisesti Monzassa. Oli ällistyttävää, mitä hän pystyi saavuttamaan siellä. Tämä kisa oli vähän erilainen. Se oli vaikeampi DRS-junien (muodostumisen) takia, Elliott kertoi.

