Kansallisoopperassa tulee pääsiäisviikolla ensi-iltaan Kaija Saariahon tuorein teos Only the Sound Remains.
Oopperassa tarina pohjautuu kahteen japanilaiseen tekstiin ja esitys on rakennettu ulkoisesti pelkistetyn nô-teatterin innoittamana.
Symboliikkaa täynnä olevat ikivanhat tarinat Always Strong ja Feather Mantle olivat entuudestaan rakkaita ohjaajalle Peter Sellarsille, joka ehdotti niitä Kaija Saariaholle. Kauniit englanninkieliset käännökset lumosivat heti Saariahon.

Työparin rakkaus japanilaiseen kulttuuriin ja symboliikkaan on luonut estradille lumoavan kauniin, maagisen maailman, jossa on suorastaan meditatiivinen tunnelma.
– Minä pidän ihan hirveästi japanilaisesta kulttuurista, sillä se on todella rikas ja kaikki siinä on kauhean symbolista. Se on säveltäjälle myös haaste. Oopperaa säveltäessäni etsin joka kerta jotain erilaista, mitä minä en ole ennen musiikissani ilmaissut. Tällä kertaa mukana on kontaratenori laulamassa, mukana on myös uudenlaista elekroniikkaa ja ensimmäistä kertaa kannel, Saariaho sanoo.
Saariaho kertoo aloittaneensa tilausoopperan tekemisen jo kolmisen vuotta sitten. Alusta lähtien oli selvää, että hän haluaa tehdä pitkästä aikaa sen yhteistyössä Sellarsin kanssa.
Lavastuksesta vastaa yksi aikamme kiitetyimmistä kuvataiteilijoista, New Yorkissa ja Berliinissä vaikuttava Julie Mehretu.



