Menestyksekäs suomalainen yleisurheilija lopettaa huippu-uransa

Anne-Mari Hyryläinen, 42, lopettaa uransa kansainvälisen tason kilpajuoksijana ja palaa täysipäiväisesti vuorioppaan töihin. Hän kertoo päätöksestään Urheiluliiton tiedotteessa.

Hyryläinen nousi kestävyysjuoksijana huipputasolle reilusti yli kolmekymppisenä. Hän voitti maratonilla yhden Suomen mestaruuden ja puolimaratonilla kaksi SM-kultaa.

Suomea Hyryläinen edusti MM-maratonilla kolmesti, EM-puolimaratonilla kerran ja kilpaili myös Rion olympialaisten maratonilla 2016. Parhaimmillaan hän oli 19:s Dohan MM-maratonilla viime syksynä.

Vaikka lyhyt mutta menestyksekäs kansainvälisen tason juoksu-ura on ohi, Hyryläinen ei jätä juoksemista kuitenkaan kokonaan.

– Juoksun harrastusta jatkan. Kunto täytyy pitää hyvällä tasolla jo työnkin takia. En kuitenkaan aio kisailla yhtä paljon kuin ennen enkä varsinkaan tällä tasolla. Harjoituksissa aion olla itselleni paljon armollisempi, Hyryläinen kertoo.

Hyryläinen oli päättänyt jo viime syksynä Dohan MM-kisojen jälkeen, että hänen aktiiviuransa jatkuisi vain vuodella. Tokion olympialaisten siirryttyä vuodella eteenpäin Hyryläinen aikoi juosta uransa päätöskilpailun lauantaina Vantaan SM-maratonilla, mutta se jää terveysvaivojen takia välistä.

– Minulle tuli kuukausi sitten jalkaan haava, joka tulehtui. Olin sairaalassa ja sain neljä päivää antibioottia suoraan suoneen. Samalla otettiin kaikki verikokeet, ja siinä tuli ilmi, että minulla on anemia.

– Lääkäri ihmetteli, että enkö ole ollut väsynyt. Sanoin, että joo, mutta en vain osannut erottaa, mikä on normaalia treeniväsymystä ja mikä ei ole. Jotenkin sitä vain laittaa väsymyksen aina treenien piikkiin ja tsemppaa itseään jatkamaan.

Keväällä Nepaliin

Hyryläinen tunnetaan myös rakkaudestaan vuoria kohtaan. Hän kiipesi 10 vuotta sitten Mount Everestin huipulle toisena suomalaisnaisena. Hän on valloittanut myös kaksi muuta yli 8 000 metriin nousevaa vuoren huippua. Nyt hän on palaamassa vanhan mieltymyksensä pariin.

– Olen ollut sen verran kauan pois isoilta vuorilta, että haluan ensin päivittää osaamistani. Kun olet oppaana, omat taidot täytyy olla ajan tasalla.

– Minun piti jo syksyllä käydä kansainvälinen ensiapukurssi, mutta se siirtyi koronan takia. Keväällä olen menossa Nepaliin, jossa on kaksi eri kurssia vuorioppaille. Menen ehkä myös suomalaiseen eräopaskoulutukseen, Hyryläinen kaavailee.

Hyryläiseltä kysyttiin myös, onko neljännelle "kasitonniselle" nouseminen ajatuksissa.

– Kyllä mieli tekisi, jos se vaan on mahdollista. Se vaan on aika kallis retki.

Lue myös:

    Uusimmat