Meksikon presidentti esittää muutoksia intiaanien elinoloihin

Meksikon presidentti Ernesto Zedillo on luvannut, että Meksikossa elävien intiaanien vaatimukset otetaan tulevaisuudessa nykyistä paremmin huomioon. Presidentti on ilmoittanut maan parlamentin saavan sunnuntaina käsiteltäväkseen suunnitelman, jonka avulla intiaanien elinoloja voidaan parantaa.

Suunnitelmassa presidentti Zedillo ehdottaa intiaanien kielen ja kulttuurin tukemista. Meksikon hallitusta vastustavien niin sanottujen zapatistien päävaatimukset presidentti kuitenkin torjuu. Zapatistit ovat vuodesta 1994 saakka vaatineet parannuksia Chiapasin osavaltion intiaaniväestön elinoloihin.

Presidentin mukaan uuden suunnitelman avulla voidaan korjata puutteet, joita vuonna 1996 solmittuun sopimukseen jäi. Kyseisellä sopimuksella pyrittiin lopettamaan zapatistien kapinointi.

Zapatistit ovat ilmoittaneet jatkavansa rauhanneuvotteluja hallituksen kanssa vain, mikäli hallitus alkaa kunnioittaa vuonna 1996 tehtyjä sitoumuksia.
(STT-AFP)

Lue myös:

    Uusimmat