"Meillä on sairaalassa 3-vuotias tyttö, jonka äitiä on ammuttu” – nainen jakoi koskettavat tarinansa sijaisvanhemmuudesta
Kuvituskuva.COLOURBOX
Julkaistu 06.10.2016 07:51
MTV LIFESTYLE
Emilyn tarina erilaisesta matkasta äitiyteen on ihastuttanut lukijoita jo vuodesta 2014.
Emily kirjoittaa Made to Mother -blogia. Hänen tarinansa erilaisesta matkasta äitiyteen on ihastuttanut lukijoita jo vuodesta 2014.
Tekstissään Emily kertoo puhelusta, jonka sai keskiyöllä.
– Meillä on sairaalassa kolmivuotias tyttö. Hänen äitiään ammuttiin, eikä hän luultavasti elä aamuun asti. Isä on pidätetty. Kotiväkivaltatapaus. Poliisi vei kaikki vaatteet todisteiksi, joten jos voisit tuoda huovan, se olisi mahtavaa. Voitko tulla hakemaan tytön?
Emily vastasi kyllä.
Dmytro Vietrov
Seuraavan puhelun hän sai illallisaikaan:
– Saavuin juuri tapahtumapaikalle, ja löysin nelivuotiaan pojan istumassa poliisiauton takaosassa. Hänen vaatteensa ovat läpimärät mielenterveysongelmaisen äidin virtsasta; hänellä saattaa olla täitä, ja hän on muutenkin saastainen. Voimmeko tuoda hänet teille?
Emily vastasi kyllä.
Seuraavan kerran puhelin soi, vaikka Emily oli kaukana kotimaastaan.
– Kaksivuotias lapsi nukkuu toimistolla. Hänet tuotiin ensiapuun vamman vuoksi. Hänen äitinsä oli niin huumeissa, että kykeni tuskin toimimaan. Tyttö on ihastuttava. Tarvitsemme jonkun huolehtimaan hänestä yön yli. Voisitko?
Vastaus oli jälleen kerran myöntävä.
Sijaisperhe
Perhe, johon on lastensuojelullisista syistä sijoitettu hoitoon perheeseen juridisesti kuulumaton lapsi
Toimii lapsen kasvu- ja elinympäristönä omien vanhempien sijasta
Seuraava puhelu saapui juoksulenkin aikaan:
– Täällä on pieni, kymmenen päivää vanha poikavauva. Homma ei toimi hänen nykyisen sijaisperheensä kanssa, ja hänet täytyy siirtää. Onko sinulla vauvalle sopivaa istuinta autoon?
Emily vastasi kyllä.
"Sanomme kyllä, koska nämä rikkinäiset vauvat tarvitsevat turvapaikan"
Emilyllä itsellään on kaksi lasta, ja heidän perheessään on jatkuvasti 3–5-vuotiaita sijoituslapsia. Emily kuvaa sijaisperheenä olemista perheseikkailuksi, jossa jokainen myöntävä vastaus johtaa uudenlaiseen seikkailuun.
– Mietin aina, millaisia seikkailuja meiltä jää väliin niiden puhelujen vuoksi, joihin emme voi vastata, Emily kirjoittaa.
Matej Kastelic
– Sanomme kyllä, koska nämä rikkinäiset vauvat tarvitsevat turvapaikan, johon saapua. He tarvitsevat äitiä kietomaan peittoja ympärilleen ja peittelemään heitä iltaisin. He tarvitsevat isää nostamaan heidät olkapäilleen ja ravaamaan heidän kanssaan takapihalla. He tarvitsevat vaatteita, jotka sopivat, ja ruokaa, joka ravitsee. Heitä täytyy kutittaa, opettaa ja viedä eläintarhaan. He tarvitsevat rajoja. He tarvitsevat rakkautta.
Emily kertoo myös itse tarvitsevansa kotinsa kautta kulkevia pikkuihmisiä. Jokaiselta hän oppii jotakin uutta.
Monet ihmettelevät, miten perhe voi ottaa vastaan aina vain uusia lapsia, ja hyvästellä nämä sitten hetken kuluttua. Emily oli itse aiemmin samaa mieltä; nykyisin hän ymmärtää, että tilanne on rankempi lapsille.
– Älkää käsittäkö väärin. On se rankkaa. On runsaasti päiviä, kun tuntuu siltä, ettei minusta ole tähän. Ideani, energiani ja kärsivällisyyteni pettävät. Jotkut lapset kärsivät yökauhuista, osalle sattuu vahinkoja. Tulet pesemään paljon lakanoita. Viikkaamaan paljon sukkia. Ostamaan paljon vaippoja. Sinulla on loputtomasti tapaamisia, ajanvarauksia ja puheluita. Sinua syytetään väärin perustein ja (muiden tekemät) päätökset turhauttavat.
Lapset kuitenkin joutuvat rankkaan tilanteeseen ilman omaa syytään. Heitä kohdellaan kaltoin, hylätään ja heidät pakotetaan huolehtimaan itsestään. Heidät erotetaan sisaruksistaan, ja heitä viedään paikasta toiseen, aina uudelleen.
– Seuraava puhelu kyllä tulee. Mieheni ja minä tulemme sanomaan kyllä. Ei siksi, että olisimme jokin täydellinen mainosperhe sijaisperhetoiminnalle. Sanomme kyllä siksi, että nämä lapset pakotetaan tekemään rankkoja asioita. Vähintä, mitä voimme tehdä, on katsoa heidän murtuneisiin silmiinsä ja sanoa ”kyllä, teen näitä rankkoja asioita kanssasi, pitelen kättäsi ja pussaan päätäsi, rauhoitan kiukunpuuskasi. Jos luoja suo, selvitämme tämän yhdessä”, Emily kuvaa.
– Kun on aika sanoa hyvästi, pesen heidän vaatteensa ja pakkaan pehmolelut. Minuun sattuu ja itken, toivon, että asiat voisivat olla toisin. Mutten koskaan lakkaa sanomasta ”kyllä”.
Tekstiin on tullut kommentteja vielä kaksi vuotta sen julkaisun jälkeenkin.
