Meduza: Venäläiskersantti räjäytti vahingossa käsikranaatin tukikohdassaan – kolme kuoli ja 16 loukkaantui

Venäläissotilaan epäillään räjäyttäneen käsikranaatin tukikohdassaan saadakseen vaikutusvaltaa alaisiltaan.

Latvissa toimivan riippumattoman venäläismedian Meduzan mukaan räjähdys tapahtui Belgorodin alueella Etelä-Venäjällä entisessä kulttuurikeskuksessa, joka toimi venäläisjoukkojen tukikohtana. Mash-verkkolehti on kirjoittanut Telegram-kanavallaan, että räjähdys tapahtui lauantaiaamuna kello 4.50 Moskovan aikaa.

Viimeisimpien tietojen mukaan räjähdyksessä kuoli kolme ja haavoittui 16 ihmistä, kirjoittaa Meduza. Uutistoimisto Interfaxin mukaan kateissa olisi kahdeksan ihmistä.

Räjähdys sytytti tulipalon

Paikallinen pelastuslaitos on kertonut uutistoimisto Interfaxille, että kersantti (joidenkin lähteiden mukaan ylikersantti) oli räjäyttänyt käsikranaattinsa vahingossa.

Rakennuksen makuutiloissa räjähtänyt käsikranaatti räjäytti myös muita rakennuksessa olleita ammuksia ja sytytti tulipalon. Meduzan tietojen mukaan käsikranaattinsa räjäyttänyt sotilas selvisi hengissä ja on sairaalahoidossa.

Verkkojulkaisu Baza kirjoittaa, että alustavien tietojen mukaan sotilas olisi räjäyttänyt käsikranaatin osoittaakseen auktoriteettia alaistensa edessä.

Telegram-kanava 112:n mukaan tapauksesta on aloitettu rikostutkinta, mutta syytteet ovat vielä epäselviä. Venäläisen televisioyhtiö Ren-tv:n mukaan alue on eristetty, eikä toimittajilla ole pääsyä alueelle.

Lue myös:

    Uusimmat