Mainos

Medialle huomattavan paljon moitteita

Julkisen sanan neuvosto (JSN) on aloittanut vuoden tiukalla linjalla. Se antoi saamistaan kanteluista viisi langettavaa ja viisi vapauttavaa päätöstä.

Moitteita tuli rasistisista kommenteista suorassa tv-lähetyksessä, piilomainonnasta ja kirkkoherraa henkilökohtaisella tasolla loukanneen lukijakirjeen julkaisemisesta.

Yksi moitteista tuli lehdelle, joka ei ollut noudattanut hyvää journalistista tapaa julkaistessaan JSN:n sille jo aiemmin antamaa langettavaa päätöstä.

Julkisen sanan neuvosto kokoontui ensimmäistä kertaa uuden puheenjohtajansa Pekka Hyvärisen johdolla viime torstaina.

Puheenjohtajan valinnan tehneet taustajärjestöt halusivat hänen olevan aktiivinen. Samalla lisättiin valtuuksia niin, että puheenjohtaja voi yksin päättää selviä vapauttavia kanteluita.

- Sellaisia onkin jo loppuviikosta tulossa, Hyvärinen lupaa.

Koko neuvostoa ei tarvitse Hyvärisen mukaan enää rasittaa selvillä tapauksilla. Kaiken kaikkiaan kantelujen käsittelyä yritetään jouduttaa.

- JSN on median itsesäätelyyn perustuva järjestelmä, ja tuntuu että lehdistö, radio ja televisio ovat päättäneet, että yritetään saada asioita kuntoon, hän kiittelee.

Langettavia päätöksiä

Yle halusi itse kertoa jo viime perjantaina JSN:n langettavasta päätöksestä Aamu-tv:n Jälkiviisaat-ohjelmasta, jossa entinen syyttäjä Ritva Santavuori laukoi rasistisia kommenttejaan suorassa lähetyksessä. Santavuori toi etnisen alkuperän esiin halventavasti 11. tammikuuta.

Aamulehti ja Satakunnan Kansa saivat molemmat langettavan päätöksen piilomainonnasta. Ne olivat julkaisseet marraskuussa kotitalouksien murtohälyttimistä artikkelin, joka antoi yhdelle tuotemerkille suhteettoman paljon näkyvyyttä.

Hirvensalmen Sanomat julkaisi marraskuussa poikkeuksellisen voimakkaan mielipidekirjoituksen, jossa kirkkoherraa arvosteltiin paitsi viranhaltijana myös henkilönä. Lehti tarjosi hänelle mahdollisuuden samanaikaiseen kuulemiseen, jota hän ei halunnut käyttää. JSN:n mukaan kirjoituksen aiheuttamaa vahinkoa ei olisi voitu estää edes kirkkoherran kuulemisella.

Soundi-lehti sai moitteensa siitä, että se ei ollut julkaissut numerossaan 10/2007 JSN:ltä syyskuussa saamaansa langettavaa päätöstä asianmukaisesti. Neuvoston mukaan päätös on julkaistava ilman välittömiä kommentteja.

(MTV-STT)

Mainos

Lisää aiheesta
    Mainos

    Suosituimmat videot

    Mainos

    Uusimmat

    Mainos
    Mainos
    Mainos
     

    Käytämme evästeitä parantaaksemme käyttökokemusta. Jatkamalla hyväksyt niiden käytön. Tutustu tietosuojakäytäntöömme.