Max Verstappen suututti mongolit haukkumasanallaan: "Kuvottavaa ja syvästi huolestuttavaa"

Perjantain F1-harjoituksissa kanssaan kolaroinutta Lance Strollia ”mongoliksi” nimitellyt Max Verstappen on saanut mongolikulttuurin edustajat takajaloilleen. Red Bull -kuski käytti samaa termiä jo vuosia sitten tiimiradiossa.

Verstappen raivostui Strollille Portugalin harjoituksissa tapahtuneesta yhteentörmäyksestä. Hollantilainen nimitteli vastustajaansa ensin ”vammaiseksi” ja sen jälkeen ”mongoliksi”.

Kysyttäessä kielenkäytön loukkaavasta sävystä Verstappen vastasi varsin ylimielisesti.

– Ei ole minun ongelmani, kuski totesi ja häipyi haastattelupaikalta.

Mongoliväestön keskuudessa termin käyttäminen herätti voimakkaan vastareaktion. Kulttuurilähettiläs Unro Jantshiv kritisoi F1-tähden käytöstä Twitterissä.

– ”Ei ole minun ongelmani”?! Oliko koko tiimiä ohjeistettu #WeRaceAsOne-kampanjasta? Max Verstappenilla sen on täytynyt mennä ohi, Jantshiv viittasi sarjan rasisminvastaiseen ohjelmaan.

Myöhemmin Jantshiv järkyttyi kuultuaan, ettei Verstappen suinkaan käyttänyt mongoli-sanaa haukkumatarkoituksessa ensimmäistä kertaa. Sama tapahtui myös vuonna 2017. Tuolloin tämä nimitteli F1-tuomari Garry Connellya kyseisellä sanalla ja joutui pyytämään tapausta anteeksi – toki vain tuomarin loukkaamisen osalta.

– Vyyhti tihenee. Eikö Max Verstappen oppinut vuoden 2017 virheestään? Jantshiv kysyi myöhemmin.

”Vaadimme julkista anteeksipyyntöä”

Tapaus ei jää pelkäksi sosiaalisen median kritiikiksi. Skotlannissa asuva kirjailija ja mongolikulttuurin aktivisti Uuganaa Ramsay julkaisi sunnuntaina tiedotteen, jossa selvennettiin haukkumasanan taustaa ja vaaditaan F1-sarjalta ulostuloa asiassa.

– Haluamme ilmaista, että tämä kuvottaa meitä ja olemme syvästi huolissamme termin ”mongoli” käytöstä vihapuheena, Ramsay kommentoi.

Ramsay muistuttaa, että Maailmanterveysjärjestö WHO poisti mongoloidi-sanan käytöstä Downin syndroomasta puhuttaessa vuonna 1965. Termi todettiin tuolloin loukkaavaksi mongolikansaa kohtaan.

– Olemme sokissa ja pettyneitä kuullessamme, että Formula 1 ei asettunut jyrkästi vastustamaan tätä huolimatta sen historiallisesta arvosta, joten ohjaamme tämä suoraan hallinnoivalle taholle.

– Siksi vaadimme julkista anteeksipyyntöä kunnioituksesta, inhimillisyydestä ja myötätunnosta yhteiskunnan haavoittuvassa asemassa olevia jäseniä kohtaan, Ramsay lisää.

Lue myös:

    Uusimmat