Max Verstappenin hurja F1-voittoajo sai jopa oman tallin hämilleen – ”Emme ymmärrä”

Sunnuntain Itävallan GP päättyi kotikisaa ajaneen Red Bullin juhliin, kun hollantilaiskuljettaja Max Verstappen nousi dramaattisesti voittoon. Verstappenin hurja ajo sai jopa Red Bullin hämilleen.

Verstappen lähti kisaan kakkosruudusta, mutta hänen lähtö epäonnistui pahasti. Hollantilainen tipahti seitsemänneksi, mistä hän lähti tekemään hiljalleen nousua ylemmäs.

Viimeisillä kierroksilla Verstappen oli jo toisena, kun hän tavoitti kisaa dominoineen Ferrari-kuski Charles Leclercin.

Verstappen ja Leclerc osuivat yhteen, kun Red Bull -kuski Verstappen teki ohitusliikkeen. Tämän jälkeen hän ajoi ruutulipulle ykkösenä.

Kisan tuomaristo tutki tapausta, mutta lopulta Verstappenille ei määrätty rangaistusta.

Verstappen teki hämmästyttävän nousun voittoon alun vaikeuksien jälkeen. Nousu oli niin hämmästyttävä, ettei Red Bull osannut edes sanoa syytä sille.

– Kisan jälkimmäisellä puoliskolla olimme aivan tulessa. Auto oli aivan uskomattoman nopea. Todellisuus on se, että emme täysin ymmärrä syytä sille, Red Bullin tallipäällikkö Christian Horner myönsi Autosportin mukaan.

Verstappen ja Red Bull mursivat Mercedeksen alkukauden ylivoiman Itävallan GP:n voiton myötä. Tätä ennen vain Lewis Hamilton ja Valtteri Bottas olivat juhlineet kisavoittoja.

Red Bull sai autonsa toimimaan niin hyvin, ettei sen voimayksikön tehovaje Ferrariin ja Mercedekseen nähden päässyt vaikuttamaan.

– Ne päivitykset, mitä olemme tuoneet pariin viimeiseen kisaan, ovat toimineet erittäin hyvin. Mutta tuo kisa voitettiin kovan tien kautta, Horner mietti ja summasi Verstappenin huiman ajon:

– Hänen piti ohittaa kolme neljästä meidän päävastustajasta. Ja hän teki sen, Horner viittasi Mercedes- ja Ferrari-kuskeihin Leclerciin, Hamiltoniin ja Bottakseen.

Lue myös:

    Uusimmat